Rastituvan maalaustalkoot
Jo viime syksynä paljon mainetta ja positiivista palautetta osakseen saaneet rastituvan kunnostustalkoot järjestetään noin puolentoista viikon kuluttua, lauantaina 23.8 klo 10 alkaen. Tämän kerran agendana on sivellä uutta maalia rastituvan aina niin kauniiseen julkisivuun. Kevätpuolella tehdyt lahokorjaukset saavat nyt siis myös värinsä.
Koska päivä on pitkä, tarjotaan talkoolaisille työjuomien lisäksi lounas ja kevyt iltaruoka. Yöpalaakin järjestyy sitä tarvitseville. Kunnostustalkoiden jälkeen siirrymme viettämään iltaa yhdessä perinteisin menoin rastituvan sauna - ja allasosastolle. Tarjoilujen vuoksi tarvitsemme ilmoittautumisesi. Sen voit tehdä oheisen linkin kautta. Ilmoittautuminen on auki viikon ja sulkeutuu ensi torstaina 21.8 klo 12:00. Ilmoittauduthan ajoissa!
Mukaan tarvitset rehtiä ja reipasta talkoomieltä, maalaamiseen soveltuvan vaatetuksen sekä tarpeellisen varustuksen illanviettoa ja saunaa varten. Jos et osaa maalata, allekirjoittanut näyttää kuinka pensseliä pidetään kädessä. Tai vaihtoehtoisesti osoittaa muita, maalausta tukevia talkootehtäviä. Paikalta löytyvät tarpeelliset työkalut ja muut tarpeet, niistä älkää huolehtiko.
Koska kyse on maalaustyöstä, pidetään tässäkin pienen pieni kelivaraus. Mikäli sade pilaa suunnitelmat, järjestelytoimikunta keksii kyllä muita talkootehtäviä! Kokoonnutaan yhteen seuramajamme parhaan merkeissä siis joka tapauksessa.
Tätä päivää ei kannata missata! Viime vuonnakin meitä oli paikalla iso joukko ja saimme valtavasti aikaan. Jatketaan siitä ja pidetään tämä perinne ja hyvä henki siis jatkossakin yllä!
Järjestelyryhmän puolesta
Klasu
puh. 0504077207