Rastitupailta

Mikä on Rastitupa-ilta? Edarin valmennuskerho kehitteli moista ideaa taannoisessa istunnossaan. Lopullinen muoto todennäköisesti hakee muotoaan jonkin aikaa. Tarkoitus olisi luoda skandinaavista seuramajakulttuuria Paimioon ja näin lisätä Rastituvan arkikäyttöä.

Parilla ranskalaisella tiivistettynä ajatus on seuraava:

- Rastitupailta kuuluu kaikelle seuraväelle
- Urheiluseura kun on kyseessä, olennainen osa on tietenkin pieni hikoilu tai mahdollinen organisoidumpikin harjoitus.
- Hikoilun voi kuitenkin hyvällä omalla tunnolla jättää väliin. Sauna vaatii lämmittäjänsä ja rastituvalta löytyy varmasti muutakin pientä seurapuuhastelua.
- Rastitupa illan ei ole tarkoitus vaatia isoja ennakkovalmisteluja ja sitä kautta aiheuttaa erityistä järjestelyvastuuta kenellekään.
- Rastitupailtoja voisi olla säännöllisesti, mutta ei liian usein, esim. joka toinen viikko

Kerää siis omantasoinen lenkkiporukkasi tai sovi pihatalkoista viherpeukaloiden kesken. Tämän jälkeen liity saunan lauteille muun seuraväen kanssa. Lopuksi grillataan makkarat (kunhan saadaan katos aikaiseksi).

PR LogoPaimion Rasti