PR-Venlat kärjen haastoon Kotka-Jukolassa

Yksi suunnistuskauden ykköstapahtumista, Jukolan viesti, on edessä viikonloppuna. Tällä kertaa kisataan Kotkassa, Kymin lentokentän ja moottoriurheilukeskuksen toimiessa tapahtuma-alueena.

Paimion Rasti starttaa Venlojen viestiin kaikkiaan seitsemällä ja Jukolan viestiin viidellä joukkueella. Yksinumeroiset sijat ovat nytkin naisten ykköstiimin kiikarissa. Miehillä terävimpään kärkeen on lähtökohtaisesti enemmän matkaa, mutta yö voi nytkin tuoda yllätyksiä.

PR-Venlat ylsivät viime vuonna Mikkelissä mainiosti 12:nneksi. Tuota sijaa lähtee Kotkassa parantamaan tämän hetken paras nelikko. Lähtökohdat ovat erinomaiset, sillä joukkue on alkukauden kaikissa kolmen osuuden Viestiliiga-kisoissa sijoittunut kakkoseksi.

Viime vuodeksi tehty pieni uudistus, pitkä kakkososuus, on edessä tänäkin vuonna. Ja nytkin sitä lähtee suorittamaan Milja Väätäjä, joka odottaa viikonloppua vesi kielellä.

– Joukkueemme on osoittanut vahvaa virettä koko kevään, joten odotan meiltä ennen kaikkea tasaisen kovia suorituksia ja selkeää parannusta edellisiin vuosiin. Valmistautuminen on sujunut suunnitelmien mukaan, joten olen luottavainen omaan kuntoon tällä hetkellä, ennakoi Väätäjä.

Täksi kaudeksi joukkue sai riveihinsä kovavauhtiseksi avaajaksi Anni Ahlforsin. Ankkurina on odotetusti maajoukkueeseen kuuluva Amy Nymalm, jonka vahvuuksiin kuuluva nopeus on eduksi loppuratkaisuissa.

– Kunto ei ole ihan huipussaan mutta innolla odotan kisaa. Meillä on hyvät mahdollisuudet tosi hyville sijoille, sanoo Nymalm.

PR-miesten seitsikko teki viime vuonna turhan paljon virheitä ja oli vasta 27:s. Useampia muuten ykkösjoukkueeseen mahtuvia nimiä on nyt poissa vammojen ja viime hetken sairastumisten myötä, joten vuoden takaisen sijan parantaminen näyttää kaikkea muuta kuin helpolta.

Paimion Rastin manageri Henri Kalve ennustaa erittäin tasaisia viestejä ja jopa sekuntikamppailulla ratkeavia sijoituksia. Hän korostaa maaston tiettyjä erityispiirteitä, jotka voivat tarjota yllätyksiä.

– Monet alueet ovat tasaisia ja lähes tyhjiä, joten kompassin käyttö erityisesti hämärissä on oleellista. Kun tähän lisätään kovat kilometrivauhdit, riittää viihdettä varmasti myös kotisohville, Kalve ennustaa.

– Uskon naisten kevätkauden kuntohuipun ajoittuvan tähän viikonloppuun. Naisten oma tavoite on ollut unelmasuorituksilla top 3. Miehillä puolestaan haasteita riittää poisjääntien vuoksi. Hyvistä sijoista lähdetään kuitenkin taistelemaan niin pitkälle kuin mahdollista.

Jukolan historia on mittava: ensimmäisen kerran kisattiin jo vuonna 1949. Nyt Kotkassa käytävä Venlojen viesti on järjestyksessä 48:s, Jukolan viesti jo 77:s.

Kooltaan Kotka-Jukolasta tulee yksi historian suurimmista. Venlojen viestiin starttaa 1550 naisnelikkoa, Jukolaan yön hämärtyessä 1880 seitsikkoa. Osanottajien yhteismäärä on täten yli 19 000.

Paimion Rastin ohella starttiviivalla on RastiPiikkiöltä viisi Venla- ja kuusi Jukola-joukkuetta.

Elli Kyläkoski nuorten MM-joukkueeseen

Viikolla julkistettiin valinnat nuorten arvokisoihin. Paimion Rastin ensimmäisen vuoden vahvistus Elli Kyläkoski nousi hyvillä näytöillään ilahduttavasti Suomen joukkueeseen niin nuorten MM-kisoihin kesä-heinäkuun vaihteessa kuin Eurooppa-cupiin myöhemmin syksyllä.

Venlojen viestissä PR:n naisten taso on kuitenkin kova ja laaja: Kyläkoski mahtui vasta kolmosjoukkueeseen avausosuudelle.

PR LogoPaimion Rasti