Paimion Rasti Halikko-viestin kakkoseksi

Viime vuosina Halikko-viestiä pitkälti hallinnut Paimion Rasti jatkoi menestysputkeaan nappaamalla kakkossijan. Suunnistuskauden perinteinen päätös käytiin lauantaina Salakallion maastoissa.

15-osuuksinen viesti sujui PR:ltä erinomaisesti lähdöstä maaliin. Toisen ja kolmannen osuuden jälkeen kärkipaikka oli vakuuttavasti hallussa, mutta seuraavalla osuudella Tampereen Pyrintö nousi ohi eikä johtopaikastaan enää luopunut.

Tällä kertaa ankkurin vastuullisen tehtävän saanut Pasi Ikonen pääsi osuudelleen runsaan minuutin erolla lähimpiin uhkaajiin. Etumatka piti, vaikka virheittä ei mies selvinnytkään.

– Ei ollut isompia vaikeuksia, ja juoksukin oli helppoa. Lopussa tuli ehkä minuutin virhe entisellä hiekkakuoppa-alueella, siinä sekosin hetkeksi. Taakse en kuitenkaan katsellut, niin kuin en muutenkaan katso koskaan, myhäili Ikonen.

Tampereen Pyrintö maajoukkuetähtineen oli lopulta juuri niin kova kuin saatettiin ennakoida. Voittomarginaali venähti lähes kymmeneen minuuttiin.

Paimion Rasti on voittanut Halikko-viestin vuodesta 2012 lähtien neljästi, viimeksi vuosi sitten. Viime vuosi oli jonkinlainen poikkeus, sillä tuloksena oli ”vasta” neljäs sija.

Halikko-viesti käydään 15-henkisin joukkuein siten, että osalla osuuksista suunnistaa kolme yhtäaikaisesti. Joukkueen kokoonpanon määräävät tietyt ikä- ja sukupuolirajoitukset.

Paimion Rastin kakkosjoukkue suunnisti 96 startanneen joukossa sijalle 26.