Paimion Rastin tiedote koronavirusepidemian vaikutuksista

Koronavirus vaikuttaa nyt laajasti jokaiseen yksilöön ja yhteisöön Suomessa. Tämä kevät on siksi monella tapaa poikkeuksellinen myös Paimion Rastille ja seuran jäsenille. Tilanne ja ohjeistukset ovat muuttuneet nopealla aikataululla, joten kaiken kaikkiaan seuraamme tilanteen kehittymistä ja ilmoitamme mahdollisista uusista linjauksista sitä mukaa, kun uutta tietoa tulee.

Viking Line -Rastit peruutettu
Suomen Suunnistusliiton päätösten mukaisesti kaikki kansalliset kilpailut perutaan huhtikuun loppuun asti. Viking Line -Rastien mahdollisesta uudesta ajankohdasta tai kokonaan peruuttamisesta ilmoitetaan myöhemmin. Tässä yhteydessä kiitämme suuresti kaikesta siitä työstä, jota kilpailun järjestämisen eteen on jo nyt tehty. Tavoitteena on, että merkittävä osa tästä työstä pystytään hyödyntämään vielä myöhemmin.

Nuorten harjoitustoimintaa perutaan
Ylimääräisten kontaktien välttämiseksi nuorten harjoitukset on peruttu maaliskuun loppuun asti.

Peimarin Rastit omatoimitapahtumiksi
Street-O -kerta 19.3. on peruutettu. Peimarin Rastit järjestetään 26.3. alkaen omatoimisesti, ilman ajanottoa ja yhteisiä kokoontumisia. Tarkemmat ohjeet karttojen noutamisesta ja lunastamisesta tulevat jonkin ajan päästä. Niinpä tässä vaiheessa pyydämme järjestelyryhmiä varautumaan normaalisti ratojen tekemiseen!

Metsä on nyt paras liikuntapaikka!
Terveelle ihmiselle ennaltaehkäisevä liikunta ja urheilu on nyt erityisen tärkeää. Paras mahdollinen paikka tähän on luonnollisesti metsä! Suunnistus siis jatkuu, kunhan muistamme jokainen oman vastuumme: sairaana ei missään nimessä saa urheilla, huolellisessa käsihygieniassa opettelemme vieläkin tarkemmiksi ja vältämme turhia kontakteja, jotta emme vahingossakaan levittäisi virusta eteenpäin.

Rastitupa on suljettu toistaiseksi
Tapahtumat ja leirit Rastituvalla on peruttu toistaiseksi.

Peimarin Rastien lisäksi kannattaa nyt muistaa seuran valmiit harjoituspaketit! Nautitaan siis edelleen vastuullisesti hienosta lajistamme!

Paimion Rastin johtokunta
Tweet