Dambelle sprinttikultaa, Arolalle hopeaa

Paimion Rastin Inga Dambe jatkoi kultaista SM-syksyään ja suunnisti sprinttimatkan Suomen-mestaruuteen sunnuntaina Forssassa. Kulta tuli sprintin mittapuulla ylivoimaisella 52 sekunnin marginaalilla hopeamitalistiin. Dambe otti mestaruuden yhtä suvereeniin tyyliin myös kaksi viikkoa aiemmin pitkällä matkalla.

Myös Topias Arolan mitaliputki sai SM-pitkän pronssille jatkoa Forssan keskustan kaduilla ja puistoissa: tuloksena H18-sarjan SM-hopeaa. Mestarista ei jäänyt epäselvyyttä, sillä Jämsän Retki-Veikkojen Samuli Peltola oli 3,5 kilometrin rypistyksessä 32 sekuntia nopeampi. Arola totesikin, että kultaan tuskin olisi ollut mahdollisuuksia.

– Pientä parannettavaa mahtui, mutta niin se on aina. Omaan sprinttitaustaan ja -rutiiniin nähden sujuva veto, ja jalatkin tuntuivat aika hyviltä, kertasi Arola.

– Rata oli aika ”perussprinttiä”. Heti alkuun oli tiukkaa kerrostaloaluetta, ja piti huomata pari aika pientäkin rakoa, joista pääsi kulkemaan. En huomannut kaikkia reitinvalintavaihtoehtoja eikä omakaan ehkä ollut aina nopein.

Muista PR-suunnistajista hyvin lähelle kymmenen parhaan plakettisijaa ylsivät Arolan sarjatoveri Klaus Haanpää sekä D17-sarjassa saksalaisvahvistus Lina Buchberger. Molemmat suunnistivat sijalle 11.

Miesten pääsarjassa Frédéric Tranchandin meno takkusi alusta alkaen ja selvää virhettäkin pukkasi. Kärkisijat jäivät näin haaveeksi, ja tuloksena oli sija 21. Parhaana PR-naisena Ina Westerlund oli 23:s.





H35-miehille viestikultaa

Sprintin tapaan jo lauantain SM-viesteissä Mynämäellä kultaiset mitalit Paimioon hoitivat 35-vuotiaat – tosin tällä kertaa miehet. H35-sarjan kova kolmikko Toni Närvä, Toni Hartvik ja Markus Lindeqvist kääräisi mestaruuden selvällä puolentoista minuutin erolla Kangasala SK:hon. Minuutin takaa-ajoasemista ankkuriosuudelle lähtenyt Lindeqvist teki varmaa jälkeä Saarnavuoren erittäin pienipiirteisessä maastossa ja nousi kärkeen jo hyvissä ajoin ennen viimeisiä rasteja.

Muita viestimitaleja ei Paimion Rastille herunut, mutta kymmenen joukkoon päästiin useammassakin sarjassa. H16-joukkue Leo Haanpää, Aapo Virtanen ja Eelis Axelin nousi takkuisen alun jälkeen lopulta hienosti viidenneksi. Sarjaa ylempänä H18-junnut Jarkko Rantoja, Klaus Haanpää ja Topias Arola jäivät niin ikään aloituksessa, mutta ylsivät lopulta hekin seitsemänneksi.

Ikämiesten puolella trio Heikki Pajunen, Kari Haanpää ja Jari Virtanen oli H60-sarjan viides. Kahdeksanneksi puolestaan ehtivät D50-naiset Eija Sipponen, Johanna Ruusunen ja Jaana Hölsö.

Pääsarjoissa jouduttiin tällä kertaa pettymään ja jäämään jopa top 10 -sijoista. Mestaruutta puolustaneet miehet jäivät terävimmästä kärjestä jo toisella osuudella, ja eroa tuli lisää myös jatkossa. Frédéric Tranchand toi miehet tasaisen kilpailun maaliin sijalla 11.

Samalle sijalle päätyivät myös naiset. Emma Silvennoisen avauksessa tökki lähes kaikki mahdollinen ja takaa-ajettavaa kertyi peräti kuutisen minuuttia. Ina Westerlund ja Saara Norrgrann suunnistivat osuutensa mallikkaasti ja nostivat sijoitusta maaliin huomattavasti.



Tweet