Nuorisoviestistä mainioita sijoituksia

Paimion Rastin suunnistajat löysivät rastit hyvällä menestyksellä Nuoriso- ja sprinttiviestissä Lausteella.
Miesten sarjassa kaksikko Daniel Stenlund ja Markus Lindeqvist nappasi selkeän voiton. Kumpikin kilpailija juoksi kaksi runsaan kahden kilometrin rataa. Viesti kulki alusta loppuun paimiolaisten komennossa, ja lopulta eroa Angelniemen Ankkuriin kertyi yli kaksi minuuttia.

Naisten viestissä osat vaihtuivat toisinpäin, sillä tiukka kilpailu voitosta päättyi lopulta Angelniemen Ankkurin kaksikon voittoon. Nina Temjakova ja Vroni König-Salmi veivät Paimion viestiä koko ajan aivan kärjen tuntumassa, mutta maalissa parivaljakko joutui toteamaan salolaiset tällä kertaa 20 sekuntia paremmiksi.

Vauhdikkaiden aikuisten sarjojen rinnalla nuorten suunnistajien viestit keräsivät kuitenkin tapahtuman päähuomion. Esimerkiksi nuorten alle 12-vuotiaiden sarjassa matkaan lähti kaikkiaan 98 nelihenkistä joukkuetta eri puolilta Suomea.
Tässä joukossa Paimion Rastin nuoret ylsivät upeasti neljänneksi joukkueella Sebastian Fingerroos, Casper Fingerroos, Essi Hölsö ja Topias Arola. Sähäkässä viestissä erot olivat koko ajan hyvin pieniä. Paimiolaisten viesti kulki jokaisessa vaihdossa kuuden parhaan joukossa, ja parhammillaan joukkue oli toisen osuuden jälkeen jopa kärjessä. Lopulta eroa esimerkiksi kolmanneksi tulleeseen Helsingin Suunnistajien joukkueeseen jäi vain 24 sekuntia.

Tässä nuorimpien sarjassa Paimion Rastilla oli mukana kolme joukkuetta. Kaksi muuta joukkuetta kilpailivat erittäin nuorilla kokoonpanoilla, joten Lausteen kallioisista maastoista hyvää viestikokemusta saivat myös Tuomo Haapala, Eelis Axelin, Jaana Haapala, Voima Tuomasjukka, Iivari Kajander, Einari Kajander, Selina Arola ja Leo Haanpää. Vähän vanhemmissa nuorissa Paimio oli liikkeellä yhdistelmäjoukkueella Rasti 88:n kanssa. Tässä joukkueessa olivat mukana Camilla Fingerroos, Klaus Haanpää ja Matias Arola.

Valokuva Sebastian, Topias, Casper ja Essi

Tweet