Ratamestareiden kuulumisia....

Nuorten Jukola 2007 alkaa lähenemään ja sen ovat ratamestarit sekä kartan piirtäjät jo myös huomanneet. Ja kyseiseen tapahtumaan on varauduttu, kartta on nyt kuten myös radat melkein painovalmiita ja ovatkin sinne pian matkalla. Ratamestarit ovat ainakin olleet karttaan kovin tyytyväisiä ja luultavasti myös kilpailijat tulevat olemaan. Kartta on oikeastaan uusittu kokonaan ja jakautuu kolmeen erillaiseen osaan. Joihin on saatu laadittua sopivat radat niin kilpailun pieninmille kuin jo kahdeksantoistasarjassa juokseville, pääratamestari Markku Sipponen sanoo.

Ratamestarit pitivät myös pienet koejuoksut jotka antoivat mukavaa osviittaa siitä että miltä radat tuntuivat eri ikäisten nuorten kuin jo vähän varttuuneenpienkin mielestä. Koe juoksut kylläkin pidettin vanhalla kartalla, mutta ratoja kehuttiin ihan sopiviksi ja sopivan haastaviksi muttei liian vaikeiksi. Rasteja hiottiin viellä paremmiksi koe juoksujen jälkeen ja hiotaan edelleen. Ei mitään kauheaa ravia, oli muistaakseni yksi komentti ankkuripätkästä... mitäköhän tarkoittanee? Tulkaa itse kokemaan Nuorten Jukolan tunnelma Paimioon 25.8.2007 !
Nuorten Jukolan 2007 Ratamestari ryhmä.


Kuvia koejuoksuista