Paimion Rasti sai Nuori Suomi -paikallistukea lasten ja nuorten hankkeilleen

Paimion Rasti oli yksi Nuoren Suomen jakaman paikallistuen saajista. Tuet ovat opetusministeriön liikuntayksikön myöntämiä veikkausvoittovaroja. Nuori Suomi jakaa tukirahat yhdessä lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa. Lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämiseen myönnettiin paikallistukea 986 hankkeelle. Seuroille jaetaan tukea yhteensä 1 400 000 euroa, mikä on miljoona euroa enemmän kuin viime vuonna.

Paimion Rasti sai tukea kahdelle hankkeelleen. Hankkeet olivat ”Monipuolinen suunnistuskoulu”, joka sai tukea 2 000 € sekä NuHa eli Nuoret Harrastajat, joka sai 1 000 €.

Monipuolisen liikunnan hankkeisiin kuulunut ”Monipuolinen suunnistuskoulu” -hankkeen tavoitteena on lisätä lajinomaisen harjoitusten monipuolisuutta kevät-, kesä- ja syyskaudella. Talvikaudella lisätään liikkumisen monipuolisuutta tutustumalla muihin lajeihin. Näin harjoitusten laatu paranee ja monipuolisuus toiminnassa säilyy. Eri lajien kokeilut toteutetaan muiden paikallisten urheiluseurojen avustuksella, joten myös yhteistoiminta paikkakunnan muiden urheiluseurojen kautta lisääntyy. Hankkeen koordinaattorina toimii seuran nuorisopäällikkö Leena Salo

NuHa kuului Nuorten harrastehankinta –kategoriaan. Hankkeen tuen avulla seura tarjoaa nuorille laadukasta ja monipuolista yhdessäoloa liikunnan puitteissa tavoitteena on myös kannustaa nuoria seuratoiminta tehtäviin. Nuoret itse suunnittelevat uuden perustettavan ryhmän puitteissa tarjottavan toiminnan. Ryhmään pyritään saamaan mukaan aikaisemmin seurantoiminnassa mukana olleita nuoria sekä houkutellaan mukaan myös aivan uusia nuoria. Tarkoituksena on, että ryhmä liikkuu 1-3 krt /vko mahdollisimman monipuolisesti ja useisiin eri liikuntamuotoihin ja lajeihin tutustumalla. Seuratoimintatehtävien hoitamista varten tarjotaan koulutusta. Toiminnan koordinaattorina toimii seuran nuorisovaliokunnan nuorisojäsen Hanneli Salo.
Tweet