PR uutisia

Ilmoittaudu Napapiiri-Jukolaan ja kerro kiinnostuksesi bussikyydistä 29.03.2021 13:25

Napapiiri-Jukola ei ihan vielä kolkuta ovella, mutta koska tapahtuma on tällä kertaa totuttua kauempana Rovaniemellä (pääset nauttimaan yöttömästä yöstä!), niin kysymme nyt jo alustavasti oletko lähdössä suunnistamaan / turistiksi ja oletko ajatellut tulevasi yhteisbussin kyydillä vai omin kyydein.
Suunnitelmissa tehdä bussikyydin suhteen yhteistyötä Salon seudun / lähialueen seurojen kanssa. Ja toki jos bussiin tarpeeksi kiinnostuneita ja se otetaan, niin kaikki kiinnostuneet otetaan mukaan (mitä bussiin mahtuu).

Tapahtumahan on Rovaniemellä 13.-14.6.2020. Ensimmäinen, ja halvin, ilmoittautuminen menee umpeen 30.1.2020.


Käy siis laitamassa nimesi alla olevaan google-sheettiin.
-olen lähdössä / en ole lähdössä (29.1.2020 mennessä)
-olen kiinnostunut bussikyydistä / en ole kiinnostunut bussikyydistä (mielellään 23.12.2019 mennessä!).

Tämän listauksen perusteella teemme joulukuun lopussa arvion bussin tarpeesta.
Ja tammikuun lopussa arvion montako joukkuetta ilmoitetaan ensimmäisessä ilmoittautumisessa.

Kauden päättäjäiset Rastituvalla su 8.12. klo 15 23.11.2019 11:44

Kauden päättäjäisiä juhlitaan Rastituvalla palkitsemisten ja riisipuuron merkeissä.
Glögillä aloitetaan, muutamia joululauluja lauletaan palkitsemisten ja riisipuuron lomassa ja lopuksi herkutellaan joulutortuilla.

Halutessasi voit ottaa mukaan pikkupaketin, niin tontuilla on jotain jaettavaa juhlan lopuksi.

Peimarin Rastien tilastot 2019 15.11.2019 17:17

Vuoden 2019 Peimarin Rastien 32 tapahtumaan osallistui 1407 eri kävijää yhteensä 6737 suorituksella, keskiarvona 210. Jukola-vuoden aiempi kävijäennätys ylitettiin yli sadalla suorituksella.

Arola suunnisti SM-kultaa, Haapala pronssia 21.10.2019 23:42

Suunnistuskauden viimeiset SM-mitalit ratkottiin sunnuntaina erikoispitkällä matkalla Vantaan Hakunilasta käsin syvälle Sipoonkorpeen suunnatuilla radoilla. Paimion Rastin juniorit olivat jälleen vahvassa vedossa: tuloksena kultaa ja pronssia. Suomen-mestaruus irtosi lisäksi ikäsarjojen puolelta.

Topias Arola hallitsi H18-sarjaa täysin suvereenisti ottaen lyhyehkön uransa jo seitsemännen SM-kullan. Eroa hopeamitalistiin kertyi yhteislähtökilpailussa lopulta yli seitsemän minuuttia. Arola karkasi 17,4 kilometrin radalla kanssakilpailijoiltaan jo kakkosrastilla. Ero takana kulkeviin kasvoi virheettömällä menolla tasaiseen tahtiin, ja loppumatka olikin yksinäistä menoa.

– Otin kakkosrastin sujuvasti, enkä tiedä mitä muut siinä tekivät. Aavistelin kyllä olevani koko ajan keulilla, mikä varmistui vasta loppuradan tien ylityksessä. Alussa jo huomasin, että jaloissa on hyvä fiilis. Hyytymistä ei juurikaan tullut, mutta olihan tuo silti tiukka matka, totesi Arola lähes kahden tunnin rypistyksestä.

– Näissä kisoissa voi tapahtua melkein mitä vain. Tavoitteena oli vain taistella hyvistä sijoituksista. Nyt sitten karkumatkalle pääsin puolivahingossa, joten annoin vain mennä eteenpäin omaa työtä.

Nuorimpien tyttöjen D15-sarjassa Jaana Haapala teki lähes virheetöntä työtä ja pääsi upeasti juhlimaan ensimmäistä SM-mitaliaan. Kaksi kärkisijaa karkasivat jo 9,1 kilometrin radan alkupuolella, mutta pronssi pysyi turvallisesti Haapalan hyppysissä maaliin asti.

Naisten nuorin ”ikäsarja” D35 oli tälläkin kertaa Inga Damben heiniä. Dambe suunnisti 13 kilometrin otatuksessa SM-kultaan täysin ylivoimaisesti lähes 13 minuutin kaulalla hopeamitalistiin.

Miesten pääsarjassa Daniel Stenlund taisteli komeasti kärkiporukassa yli kaksi tuntia, kunnes kunto yksinkertaisesti loppui kesken. Lopputuloksena oli kuitenkin varsin mukava 13. sija. Samuel Heinonen jaksoi lähes 25 kilometrin taistossa 16:nneksi.

Naisten puolella Emma Silvennoinen taisteli parhaana PR-suunnistajana loppusijalle 14. Ina Westerlund oli heti perässä 15:s.

Halikko-viesti ja lasten Halikko-juoksu 23.10.2019 16:10

Kauden päätösviesti, Halikko-viesti, kisataan 26.10 Salon pohjoisosissa, Nurkkilassa. Alueella on kilpailtu Isotonic-viestissä vuonna 1994 ja viime vuoden SM-erikoispitkillä.

Paimion Rasti lähtee mukaan tapahtumaan yhteensä kolmen joukkueen voimin: kaksi joukkuetta kilpasarjaan ja yksi joukkue kuntosarjaan.
Joukkueen kokoonpanorajoitukset eivät koske kuntosarjaa eikä lisenssiä tarvitse olla maksettuna.

PR-naisille Viestiliigan kolmossija 07.10.2019 21:32

Paimion Rastin naiset suunnistivat tasaisen kauden ja sijoittuivat Viestiliigan kokonaiskisassa lopulta kolmanneksi. Tämä varmistui sunnuntaina finaaliosakilpailun nelossijalla Nousiaisten Valpperissa.

Joukkueen viestiä sunnuntaina veivät Ina Westerlund, Inga Dambe ja Saara Norrgrann. Dambe nousi toisella osuudella selvään johtoasemaan. Norrgrannilla taas riitti maastossa vaikeuksia, ja sijoitus tipahti lopulta neljänneksi.

Paimion Rasti oli kaikkiaan seitsemän osakilpailua sisältävän liigan yhteispisteissä kolmantena jo ennen päätösviikonloppua. Tuon sijan pitäminen oli kuitenkin vähällä jäädä haaveeksi, kun Pargas IF oli kulkemassa kohti päätöskisan voittoa ja samalla ohittamassa PR:n kokonaistilanteessa. Pargas IF:n ankkuri Amy Nymalm kuitenkin pyöräytti aivan lopussa ison virheen ja tipahti kolmanneksi, mikä varmisti PR:lle lopulta kolmossijan. Edellä pysyivät Tampereen Pyrintö ja porilainen Rastikarhut, jotka ottivat myös Valpperissa kaksi ensimmäistä sijaa. PR-kakkonen sijoittui mukavasti kymmenenneksi.

Miesten päivä oli puolestaan surkea. Kärki karkasi kauas jo Samuel Heinosen avausosuudella, eivätkä Toni Saari ja Pasi Ikonen pystyneet hekään hyviin suorituksiin. Päätöskisan 17. sijan myötä PR-miesten kokonaissijoitus Viestiliigassa oli viides. Kakkosjoukkue oli 26:s ja kolmonen 37:s.

Aikuisten Viestiliigan yhteydessä kisattiin myös lasten ja nuorten perinteinen henkilökohtainen kilpailu Oravatonni. Kärkisijoille Paimion Rastin junnuista ylsivät H15-sarjan kakkonen Aapo Virtanen ja H16-sarjan kolmas Eelis Axelin. Kymmenen parhaan joukkoon sarjoissaan tsemppasivat lisäksi Minttu Lindevist (D9RR kuudes), Aaro Lahdenperä (H10 kuudes), Niilo Saari (H9RR seitsemäs) sekä Jaana Haapala (D16 kahdeksas).

25manna 08.10.2019 10:19

25-manna juostaan tänä vuonna 12.10. Haningessa n 30 km Tukholmasta etelään.
Muistakaa ottaa oma SI-tikku ja hakaneulat mukaan!


25manna 2019, matka-info:

Matkanjohtaja: Kaija Hulkkonen
Bussi+kuljettaja: Launokorpi, Reijo Salokannel
Laiva: Viking Line
Bussimme on buukattu lähes täyteen, joten kaikki ylimääräinen matkatavara laitetaan bussin alaosaan.

OTA kuvallinen henkilöllisyystodistus mukaan (passi tms) mahdolliseen rajatarkastukseen.

Pe 11.10.19
Bussi lähtee klo 19:00 Paimion koulukeskuksen edestä ja ajaa Valkojantien, Syybyntien, Iso-Iivarintien ja Turun moottoritien kautta satamaan. Huom! ei perille terminaalin eteen vaan juna-aseman lähelle. Terminaalin edustalla on remontti ja tosi vähän tilaa busseille.
Kyytiin pääsee myös Turussa Caribian pysäkiltä, Verkahovista, Suomen Euromasterin edestä (Helsinginkatu 27) ja tarvittaessa myös rautatieaseman edessä olevalta pysäkiltä.
Ilmoita minulle, jos tulet matkan varrelta (=Turussa) kyytiin.

Matkalippujen jako bussimatkalla ja lopuille terminaalin ala-aulassa n klo 20. Ole ajoissa paikalla.

Laiva (Viking Grace) lähtee klo 20:55.

Tärkeää!! Joukkuepalaveri pidetään klo 21:00 – 22:00 laivan kokoustiloissa kannella 9, infon lähellä, josta seuralle on varattu oma kokoushuone.
Kaikkien juoksijoiden ja joukkuehuoltajien paikallaolo on suotavaa, sillä palaverissa käydään läpi kilpailuun liittyvät asiat. Huom! Palaveri alkaa klo 21, joten siirry kokoustiloihin mahd. pian.
Tutustu etukäteen kilpailuohjeisiin ym. tietoihin kisasivuilta (linkki alla).

La 12.10.19
Aamiainen tarjoillaan laivan buffet ravintola Aurorassa kannella 10 alkaen klo 5:30 (paikallista aikaa). Todennäköisesti jo klo 5:00 – asian voi käydä tarkistamassa illalla ravintolasta.
Laiva on Tukholmassa klo 6:30 ja lähdemme välittömästi kohti kisapaikkaa.

Bussin jättö- ja noutopysäkiltä on matkaa kisakeskukseen n. 1 – 1,5 km. Bussin purku ja lastaus – katso kisasivuilta – ohjeet tullaan käymään läpi palaverissa.

Seurateltan pystyttäminen tehdään yhdessä (ensimmäisen ja toisen osuuden juoksijat ovat vapautettu tästä tehtävästä, samoin joukkueiden huoltotehtävissä toimivat).
Seuratelttapaikka ei ole vielä tiedossa kuten ei kilpailukeskuskarttakaan. Tarkistakaa paikka kisasivuilta ennen matkaa.

Kilpailu alkaa klo 9:00 paikallista aikaa.

Paluumatkalle satamaan bussi lähtee heti kilpailun jälkeen, kun kaikki ovat valmiina nousemaan bussiin.
Matkalippujen jako tapahtuu terminaalin edustalla bussissa. Laiva (Amorella) lähtee klo 20:00.

Su 13.10.19
Laiva on Turussa klo 7:35, bussi lähtee takaisin Paimioon välittömästi. Sovitaan lähtöpaikka myöhemmin.

Bussi- ja laivamatkaan liittyvät muutokset ja kyselyt minulta/minulle puh. 040 5170 853.
Joukkueisiin liittyvät asiat Ossi Vesalainen puh. 044 5676 705.

Ilmoitathan mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian, kiitos.
Oletus on, että kaikki matkustavat meno-paluumatkan seuran bussissa ja laivalla.

Onnistunutta 25-mannamatkaa kaikille!


T: Kaija
************************************************************************

25manna juostaan tänä vuonna 12.10. Viestiin on ilmoitettu 2 joukkuetta. Jos omistat SI-tikun, käy lisäämässä tieto siitä Irma-ilmoittautumiseesi lisätietokohtaan (numeroa ei tarvitse laittaa). Jos kisa ei näy Irmassa, valitse kalenterityypiksi seurakalenteri (ei kaikki kilpailut).

Joukkueet on saatu täyteen! Kaikki ilmoittautuneet ovat mukana joukkueissa. Juoksujärjestykset julkaistaan todennäköisesti viikonloppuna tai alkuviikosta.

Kisamatka maksaa n 75/€suunnistaja tai n 100€/kisaturisti.
Sisältää bussimatkan Paimiosta satamaan ja kisapaikalle sekä takaisin, laivamatkat, buffet-aamiaisen lauantaina ja itse kisat (SI-tikkuineen).

Topias pyöräsuunnisti 11:ksi EM-pitkällä 29.03.2021 13:25

Topias Arolan debyytti kakkoslajinsa pyöräsuunnistuksen nuorten EM-kisoissa Saksassa tuotti muutaman mukavan sijoituksen. Parhaiten sujui pitkällä matkalla, jossa Topias oli 11. Lisäksi viestistä tuliaisina oli kuudes tila.

Pitkä matka suunnistettiin Rabenbergin vuoristossa. Raastavalla matkalla kilometrejä kertyi yli 30 ja matkan varrella nousua 650 metriä. Tämä tuntui kuitenkin sopivan Topiakselle.

- Loppupuolisko radasta oli parempaa ja vahvempaa menoa kuin alussa. Suunnistuksellisesti ei ollut kovin vaikeaa, mutta reitinvalinnat olivat keskiössä. Kohtuu sujuvasti onnistuin menemään, mitä nyt pari ihmettelyä tuli.

20-vuotiaiden sarja kärki ja mitalistit menivät vielä 18-vuotiaan Topiaksen kannalta selvästi liian lujaa, mutta kymmenen parhaan joukkoon olisi täydellisellä suorituksella ollut mahdollisuuksia. Nyt eroa kymppipaikkaan jäi 40 sekuntia ja tuloksena oli sarjan toiseksi paras suomalaissijoitus.

EM-viesti suunnistettiin Saksan korkeimmilla seuduilla Oberwiesenthalin vuoristossa. Olosuhteet muodostuivat mudan, sateen ja kylmyyden keskellä äärimmäisen hankaliksi.

- Keli oli sellainen pahin mahdollinen, mitä lokakuussa voi kuvitella ja siitä vielä pari pykälää kauheampi. Kylmä tuli, kuvaili Topias hurjaa kisaa.

Äärimmäiset olosuhteet poikivat eri sarjoissa koko joukon hylkäyksiä, kuten kävi myös 20-poikien Suomen ykkösjoukkueelle. Niinpä virallisissa tuloksissa kakkosjoukkue Miika Nurmi, Topias Arola ja Aapo Liponkoski sijoittui kuudenneksi.

Sprinttimatkalla Topias oli pitkään mukana kärkikymmenikön vauhdissa, mutta nopeatempoinen kisa - 7 kilometrin matkalla 35 rastia - tuotti loppumatkalla vajaan parin minuutin virheen. Näin sijoitukseksi tuli lopulta 21. Keskimatkalla Topias oli 16.

PR-juniorit yösuunnistivat SM-hopeille 30.09.2019 10:12

Suunnistuksen SM-syksyä jatkettiin viikonloppuna yökilpailulla Jämsässä. Paimion Rastin lamppupäistä kirkkaimmin Himoksen rinteillä loistivat Leo Haanpää ja Topias Arola – molemmat SM-hopean arvoisesti.

Nuorimpien juniorien H15-sarjassa ensimmäisen SM-mitalinsa ottanut Haanpää jopa johti kisaa puolimatkassa. Tämän jälkeen radan pisimmällä rastivälillä kuitenkin kului aikaa reilusti ylimääräistä. Samalla kulta karkasi Kauniaisten OK77:n Jesper Donnerille, lopulta runsaan kahden minuutin erolla.

– Kisa meni todella hyvin, ja rastit löytyivät pääosin virheittä. Pitkälle välille tuli hätäinen lähtö ja tuherrusta reitin kanssa, mutta sain ihan hyvin korjattua. Kaikkiaan olen todella tyytyväinen, iloitsi Haanpää.

Mitalin lisäksi jo yltäminen kärkipäähän oli Haanpäälle SM-tasolla ensimmäinen. Vuoden aiemmista starteista paras sija on 15:s kesäkuun keskimatkalta.

Samalla kun Haanpää pääsi mitalin makuun ensi kertaa, otti Topias Arola H18-sarjan hopeallaan jo kaikkiaan 12:nnen SM-mitalinsa. Mestaruuskaan ei kovin kauas jäänyt, sillä raumalaisen Rasti-Lukon Aleksi Lohtander suoritti 7,1 kilometrin radan haasteet 24 sekuntia Arolaa nopeammin. Arola johti kisaa alkumatkasta varsin selvästi, mutta tipahti Haanpään tavoin kärkipaikalta ratansa pisimmällä rastivälillä.

– Pitkällä välillä huono toteutus ja vielä rastille iso virhe. Siinä se kosahti. Siihen asti meno oli kohtalaisen sujuvaa. Kisa oli aika vaikea, maastossa paikoin tyhjää, mikä etenkin yöllä lisää vaativuutta, kertasi Arola.

Kolme muutakin PR-suunnistajaa ylsi SM-yössä kymmenen parhaan joukkoon. Hopea-Haanpään H15-sarjassa Eelis Axelin suunnisti hienosti kahdeksanneksi, ja vastaavalle sijalle rutisti samanikäisten tyttöjen puolella alkumatkasta kärkipaikkaakin pitänyt Jaana Haapala. Myös H50-sarjassa Tero Heikkilän sijoitus oli samainen kahdeksas.

Pääsarjoissa kärkipää kulki paimiolaisille hieman liian kovaa. Miesten puolella Toni Saari oli parhaana 17:s, naisissa Emma Silvennoinen sijalla 21.

Dambelle sprinttikultaa, Arolalle hopeaa 24.09.2019 09:28

Paimion Rastin Inga Dambe jatkoi kultaista SM-syksyään ja suunnisti sprinttimatkan Suomen-mestaruuteen sunnuntaina Forssassa. Kulta tuli sprintin mittapuulla ylivoimaisella 52 sekunnin marginaalilla hopeamitalistiin. Dambe otti mestaruuden yhtä suvereeniin tyyliin myös kaksi viikkoa aiemmin pitkällä matkalla.

Myös Topias Arolan mitaliputki sai SM-pitkän pronssille jatkoa Forssan keskustan kaduilla ja puistoissa: tuloksena H18-sarjan SM-hopeaa. Mestarista ei jäänyt epäselvyyttä, sillä Jämsän Retki-Veikkojen Samuli Peltola oli 3,5 kilometrin rypistyksessä 32 sekuntia nopeampi. Arola totesikin, että kultaan tuskin olisi ollut mahdollisuuksia.

– Pientä parannettavaa mahtui, mutta niin se on aina. Omaan sprinttitaustaan ja -rutiiniin nähden sujuva veto, ja jalatkin tuntuivat aika hyviltä, kertasi Arola.

– Rata oli aika ”perussprinttiä”. Heti alkuun oli tiukkaa kerrostaloaluetta, ja piti huomata pari aika pientäkin rakoa, joista pääsi kulkemaan. En huomannut kaikkia reitinvalintavaihtoehtoja eikä omakaan ehkä ollut aina nopein.

Muista PR-suunnistajista hyvin lähelle kymmenen parhaan plakettisijaa ylsivät Arolan sarjatoveri Klaus Haanpää sekä D17-sarjassa saksalaisvahvistus Lina Buchberger. Molemmat suunnistivat sijalle 11.

Miesten pääsarjassa Frédéric Tranchandin meno takkusi alusta alkaen ja selvää virhettäkin pukkasi. Kärkisijat jäivät näin haaveeksi, ja tuloksena oli sija 21. Parhaana PR-naisena Ina Westerlund oli 23:s.





H35-miehille viestikultaa

Sprintin tapaan jo lauantain SM-viesteissä Mynämäellä kultaiset mitalit Paimioon hoitivat 35-vuotiaat – tosin tällä kertaa miehet. H35-sarjan kova kolmikko Toni Närvä, Toni Hartvik ja Markus Lindeqvist kääräisi mestaruuden selvällä puolentoista minuutin erolla Kangasala SK:hon. Minuutin takaa-ajoasemista ankkuriosuudelle lähtenyt Lindeqvist teki varmaa jälkeä Saarnavuoren erittäin pienipiirteisessä maastossa ja nousi kärkeen jo hyvissä ajoin ennen viimeisiä rasteja.

Muita viestimitaleja ei Paimion Rastille herunut, mutta kymmenen joukkoon päästiin useammassakin sarjassa. H16-joukkue Leo Haanpää, Aapo Virtanen ja Eelis Axelin nousi takkuisen alun jälkeen lopulta hienosti viidenneksi. Sarjaa ylempänä H18-junnut Jarkko Rantoja, Klaus Haanpää ja Topias Arola jäivät niin ikään aloituksessa, mutta ylsivät lopulta hekin seitsemänneksi.

Ikämiesten puolella trio Heikki Pajunen, Kari Haanpää ja Jari Virtanen oli H60-sarjan viides. Kahdeksanneksi puolestaan ehtivät D50-naiset Eija Sipponen, Johanna Ruusunen ja Jaana Hölsö.

Pääsarjoissa jouduttiin tällä kertaa pettymään ja jäämään jopa top 10 -sijoista. Mestaruutta puolustaneet miehet jäivät terävimmästä kärjestä jo toisella osuudella, ja eroa tuli lisää myös jatkossa. Frédéric Tranchand toi miehet tasaisen kilpailun maaliin sijalla 11.

Samalle sijalle päätyivät myös naiset. Emma Silvennoisen avauksessa tökki lähes kaikki mahdollinen ja takaa-ajettavaa kertyi peräti kuutisen minuuttia. Ina Westerlund ja Saara Norrgrann suunnistivat osuutensa mallikkaasti ja nostivat sijoitusta maaliin huomattavasti.