Suunnistusjuhlaa Korpelassa, nyt myös PR:n mestaruustulokset

PR:n mestaruusmittelön tulokset lisätty Peimarin tulosten jatkeeksi!

Olikohan aurinkoinen ilma syynä kun peräti 180 suunnistajaa lähti metsään Sauvon Korpelan maastoon? Tosin tuuli riepotti viilentävästi vielä parkkipaikalla, vaan eipä enää metsän suojassa. Kaikki tulivat toki myös pois, jotkut harvat tosin hiukan oikaisseina tai väärä leima emittinsä muistipiirissä. Suosioon oli uskottavasti myös mainiolla maastolla ja kartalla oma osuutensa. Olihan SM-viestinviejien tyytyväistä hyrinää kuuntelemassa sunnuntaina moni, nyt itsekin kilpailukartalle päässyttä lähiseudun suunnistelijaa. Pankaahan merkille vaikkapa 2 km "mitalistit", samat nimet menestyivät hiljakkoin Koululiikuntaliiton SM-kisoissa!

Paljon kehuja saanut kartta oli Virtasen Jannen käsialaa ja maastossa olevista rasteista (95kpl) oli jopa vaikea Suomisen Juhan muokata ratoja, odotetusti varsinkin helppojen ratojen tekeminen tuotti päänvaivaa. Tulosten tekemisestä vastasi Sillanpään Lasse, muissa järjestelytehtävissä Grönlundit, Milla Vehkaoja, Mirkka Salmelin ja Kyllikki Suominen sekä Janne Virtanen.

Erityiskiitos Vähä-Silkkilään, pellon käyttämisestä parkkeeraukseen.

Väliajat


6 km (41)
  1 Röytiö Jaakko                                       44 49 
  2 Aakula Ilkka                                        50 45 
  3 Vesalainen Markku                                   51 40 
  4 Heiskanen Oskari                                    52 36 
  5 Toivola Aleksi                                      52 40 
  6 Loukonen Veikko                                     52 55 
  7 Ranki Antero                                        53 50 
  8 Nurmi Pasi                                          54 25 
  9 Hölsö Kari                                          55 50 
 10 Mannervesi Mika                                     56 03 
 11 Laaksonen Marko                                     57 24 
 12 König-Salmi Vroni                                   57 52 
 13 Virtanen Jukka                                      58 15 
 14 Arki Hannu                                          59 55 
 15 Hjelm Jouni                                       1 01 41 
 16 Alilonttinen Martti                               1 03 04 
 17 Urhonen Seppo                                     1 03 52 
 18 Kurppa Hannu                                      1 03 56 
 19 Pyy Hannu                                         1 05 39 
 20 Vuorinen Ilkka                                    1 06 51 
 21 Honkasaari Jukka                                  1 08 06 
 22 Havia Pertti                                      1 08 11 
 23 Kahilainen Juha                                   1 09 08 
 24 Salmi Markku                                      1 10 05 
 25 Malmivirta Paavo                                  1 10 39 
 26 Saarinen Pertti                                   1 13 36 
 27 Karru Pentti                                      1 14 53 
 28 Talikka Aarne                                     1 16 41 
 29 Apaja Urmas                                       1 16 50 
 30 Toivonen Airi                                     1 16 55 
 31 Hakala Jouni                                      1 17 21 
 32 Rantasaari Antti                                  1 18 24 
 33 Lämsä Veijo                                       1 21 24 
 34 Kajavalta Jyrki                                   1 22 00 
 35 Vasarainen Juha                                   1 22 40 
 36 Lindqvist Angelica                                1 23 10 
 37 Halla Jaakko                                      1 25 45 
 38 Salminen Jari                                     1 26 29 
 39 Hakala Heikki                                     1 42 02 
 2 kesk. 

4 km A (71)
  1 Sipponen Markku                                     31 47 
  2 Kerkola Katri                                       32 34 
  3 Kivelä Ville                                        33 23 
  4 Virta Sami                                          33 34 
  5 Knaapi Olli                                         34 55 
  6 Röytiö Lauri                                        35 35 
  7 Virtanen Jari                                       37 39 
  8 Aaltonen Juhani                                     37 47 
  9 Havia Jouko                                         38 29 
 10 Lietzen Jukka                                       39 27 
 11 Erämaja Touko                                       40 02 
 12 Sillanpää Lasse                                     40 52 
 13 Lindeqvist Juuso                                    41 30 
 14 Kukkonen Kati                                       41 52 
 15 Vuori Rauno                                         42 21 
 16 Fingerroos Meri                                     43 10 
 17 Vienanlinna Timo                                    43 28 
 18 Halinen Jarmo                                       44 31 
 19 Salmi Pekka  PR                                     45 32 
 20 Grönholm Hannu                                      45 48 
 21 Karjalainen Vilppu                                  45 58 
 22 Valtonen Pekka                                      46 13 
 23 Sipponen Jarmo                                      46 14 
 24 Mattila Kauno                                       46 33 
 25 Rahkonen Lasse                                      46 45 
 26 Mattsson Per-Åke                                    47 10 
 27 Nieminen Taisto                                     47 10 
 28 Lindroos Johan                                      47 42 
 29 Toivonen Tapani                                     48 23 
 30 Hedenström Rauno                                    48 39 
 31 Kalve Risto                                         49 02 
 32 Ratia Pentti                                        49 29 
 33 Pajunen Heikki                                      49 52 
 34 Ratia Paavo                                         50 38 
 35 Ritanotko Johanna                                   50 38 
 36 Salmi Juuso                                         51 00 
 37 Laitinen Päivi                                      51 23 
 38 Hellström Roy                                       52 46 
 39 Moisio Kalevi                                       53 08 
 40 Ojala Urho                                          53 34 
 41 Jääoja Tapani                                       53 55 
 42 Nolvi Kosti                                         53 59 
 43 Leino Pauli                                         54 11 
 44 Ratia Helena                                        54 54 
 45 Rahkasuo Kaarina                                    55 07 
 46 Karttunen Ahti                                      56 08 
 47 Nurmi Reino                                         57 21  
 48 Eskola Pirkko                                       57 35 
 49 Lietzen Jaakko                                      58 31 
 50 Grönholm Jaana                                    1 00 06 
 51 Lindgren Reijo                                    1 00 46 
 52 Raunio Anne-Maj                                   1 01 45 
 53 Ahonen Liisa                                      1 03 37 
 54 Karru Sirja                                       1 06 54 
 55 Sinkkilä Raila                                    1 07 47 
 56 Hakkarainen Arto                                  1 09 30 
 57 Kainulainen Risto                                 1 11 37 
 58 Forssell Kai                                      1 12 13 
 59 Hakkarainen Marianne                              1 13 26 
 60 Myöhänen Jouko                                    1 14 50 
 61 Helin Juha                                        1 15 09 
 62 Saarinen Pirjo                                    1 17 42 
 63 Silvennoinen Heikki                               1 24 00 
 (Kivelä Rauno, ei merkintöjä emit-tiedostossa)         57 34
 4 kesk., 3 hyl.

4 km B (46)
  1 Summa Juho                                          34 41 
  2 Siren Mikko                                         36 24 
  3 Sipponen Jaana                                      37 20 
  4 Salo Niko-Petteri                                   37 22 
  5 Sonkki Juhani                                       37 32 
  6 Lindeqvist Matleena                                 40 24 
  7 Ketto Pipsa                                         40 38 
  8 Sipponen Airi                                       43 05 
  9 Karjalainen Sanna                                   45 06 
 10 Nordell Rolf                                        45 17 
 11 Kauppi Ahti                                         45 21 
 12 Mannervesi Helena                                   45 28 
 13 Ranki Pekka                                         45 54 
 14 Holmberg Bror                                       46 52 
 15 Saukkonen Reijo                                     48 10 
 16 Laaksonen Raili                                     49 28 
 17 Laaksonen Tauno                                     49 40 
 18 Niinistö Antti-Pekka                                50 19 
 19 Siren Pekka                                         51 24 
 20 Partanen Lauri                                      51 43 
 21 Heikkilä Heimo                                      51 46 
 22 Lankinen Anneli                                     53 17 
 23 Helenius Jorma                                      56 30 
 24 Rahkonen Ulla                                       56 32 
 25 Kerkola Olli                                        56 41 
 26 Kerkola Sari                                        56 58 
 27 Lähde Hanna                                         57 17 
 28 Heikkilä Juho                                     1 03 04 
 29 Heikkilä Jouni                                    1 03 06 
 30 Ranta Mikko                                       1 06 28 
 31 Karjalainen Kaarina                               1 09 49 
 32 Heikkilä Janne                                    1 10 02 
 33 Nieminen Timo                                     1 13 20 
 34 Suominen Kyllikki                                 1 13 35 
 35 Karjalainen Jarmo                                 1 15 50 
 36 Vainikainen Niina                                 1 16 04 
 37 Soon Liisa                                        1 20 21 
 38 Riihelä Leo                                       1 23 17 
 39 Summa Jarmo                                       1 24 54 
 40 Summa Anne                                        1 28 12 
 41 Vermola Larri                                     1 42 47 
 4 kesk., 1 hyl.

2 km (22)
  1 Nieminen Janne                                      20 38 
  2 Reponen Henna                                       23 49 
  3 Reponen Tommi                                       24 17 
  4 Kilkkilä Kimi                                       24 22 
  5 Helin Jonna                                         28 18 
  6 Lintula Iiro                                        29 02 
  7 Rannisto Erkki                                      37 32 
  8 Niinistö Pauliina                                   39 24 
  9 Heiskanen Anneli                                    40 03 
 10 Kurppa Fanny                                        40 44 
 11 Aaltonen Matti                                      42 36 
 12 Hulkkonen Kaija                                     43 21 
 13 Parkkunen Antton                                    45 38 
 14 Kavander Lotta                                      52 50 
 15 Kavander Beata                                      54 52 
 16 Silvennoinen Emma                                   58 34 
 17 Linkka Tauno                                      1 01 34 
 18 Puukka Pentti                                     1 01 47 
 19 Helin Elina                                       1 04 51 
 20 Helin Riitta                                      1 04 57 
 1 hyl., 1 ilman aikaa

PAIMION RASTIN MESTARUUSKILPAILU 2003:

Sarjat ja matkat: 
6 km: H21, H35, H40, H20, H18
4 km A: D21, D35, D40, D20, D18, H45, H50, H55, H16
4 km B: D45, D50, D55, D16, H60, H65, H70, H14
2 km: D60, D65, D70, D14, D12, H12 
Sarjojen H/D10RR ja nuorempien seuranmestaruuskilpailu suunnistuskoulun leirin yhteydessä la 11.10.

D12 2 km

1 Silvennoinen Emma	58.34

D14 2 km

1 Reponen Henna	        23.49
2 Helin Jonna	        28.18

D16 4 km B-rata

1 Sipponen Jaana	37.20
2 Lindeqvist Matleena	40.24

D18 4 km A-rata

1 Grönholm Jaana	1.00.06

D21 4 km A-rata

1 Kerkola Katri 	32.34
2 Kukkonen Kati	        41.52
3 Fingerroos Meri	43.10

D35 4 km A-rata

1 Laitinen Päivi	51.23

D40 4 km A-rata

1 Ahonen Liisa	        1.03.37 	
2 Hakkarainen Marianne	1.13.26 

D45 4 km B-rata

1 Summa Anne	        1.28.12 

D50 4 km B-rata

1 Sipponen Airi	        43.05
2 Rahkonen Ulla	        56.32
3 Karjalainen Kaarina	1.09.49

D55 4 km B-rata

1 Mannervesi Helena	45.28
2 Kerkola Sari	        56.58
3 Suominen Kyllikki	1.13.35

H12 2 km

1 Nieminen Janne	20.38 	
2 Reponen Tommi	        24.17 	
3 Kilkkilä Kimi	        24.22 	
4 Lintula Iiro	        29.02 	

H14 4 km B-rata

1 Summa Juho	        34.41 
2 Salo Niko-Petteri	37.22 	
3 Niinistö Antti-Pekka	50.19 	
4 Ranta Mikko	        1.06.28 

H16 4 km A-rata

1 Karjalainen Vilppu	45.58 

H18 6 km 

1 Heiskanen Oskari	52.36 	
2 Toivola Aleksi        52.40 

H20 6 km

1 Salmi Markku	        1.10.05 

H21 6 km

1 Röytiö Jaakko	        44.49 
2 Nurmi Pasi	        54.25
3 Virtanen Jukka	58.15

H35 6 km

1 Mannervesi Mika	56.03

H40 6 km

1 Aakula Ilkka	        50.45
2 Hölsö Kari	        55.50

H45 4 km A-rata

1 Salmi Pekka	        45.32 
2 Sipponen Jarmo        46.14 	
3 Hakkarainen Arto	1.09.30 
4 Nieminen Timo	        1.13.20 

H50 4 km A-rata

1 Sipponen Markku	31.47 
2 Röytiö Lauri	        35.35 	
3 Virtanen Jari	        37.39 	
4 Aaltonen Juhani	37.47 	
5 Havia Jouko	        38.29 	
6 Mattila Kauno	        46.33 	
7 Ojala Urho	        53.34 	

H55 4 km A-rata

1 Sillanpää Lasse	40.52 
2 Grönholm Hannu	45.48 
3 Kalve Risto	        49.02 	
4 Pajunen Heikki	49.52 
5 Hellström Roy	        52.46 	
6 Jääoja Tapani	        53.55 

H60 4 km B-rata

1 Sonkki Juhani	        37.32 
2 Partanen Lauri	51.43 
3 Heikkilä Heimo	51.46 
4 Kerkola Olli	        56.41 	

H70 4 km B-rata

1 Karjalainen Jarmo	1.15.50 



[Esittely] [Yhteystiedot] [Kilpailut] [Peimarin Rastit] [Tiedotukset]
[Edustusryhmä] [Nuoret] [Verkkovihko] [Keskustelupalsta] [Linkit] [Etusivu]
webmaster@paimionrasti.fi