Peimarin rastit Linnassuota kiertäen

Kuinkahan mones uunituore kartta tuli Anssin painosta jälleen Peimariin? Vaan eipä hän osannut aivan aavistaa helteisen illan 8.8. suosiota: Karttojen vähetessä niitä hieman kierrätettiin 176:n rastinhakijan kädestä käteen. Olipa karttakin aika erikoinen. Keskellä monikymmenhehtaarinen Linnassuo, mutta laitamilla suunnistukselliset kalliomaastot, joita kiiteltiin ratojen ohella.

Kuutosella ehti olla yksi rasti alkupään kolmen suunnistajan etsiskeltävänä, neljäntenä tullut Juha Suominen löysi lipun siitä, mihin ratamestarit olivat sen piirtäneet ja siirsi siihen, minkä painettu kartta näytti. Juhan lisäksi kolme rastia etsiskellyttä kärsivät hausta, mutta tulos on listalla kuitenkin. Arvontapalkinnon nappasi Matti Aaltonen. Ratamestareina Pia-Maria Sillanpää ja Teemu Väre, vastaavana Juhani Harittu ja mukana Tuulikki Harittu, B-G Ahlqvist, Irmeli ja Jouko Havia sekä Petriina ja Pirjo Lähteenmäki.

Viikolla 33 on taas tiedossa uusi kartta, V-S viestin lauantaisten suunnistusten jälkeen. Tervetuloa nautiskelemaan!

Rastivälien ajat
Tilanteet rasteilla


6 km (39):

  1 Röytiö Jaakko                                       42 00 
  2 Tölkkö Pasi                                         43 22 
  3 Mannervesi Mika                                     47 30 
  4 Andelmaa Markku                                     52 12 
  5 Loukonen Veikko                                     52 41 
  6 Tuominen Toni                                       54 14 
  7 Aakula Ilkka                                        54 33 
  8 Grönholm Timo                                       55 14 
  9 Pyy Jarkko                                          56 45 
 10 Virtanen Jukka                                      57 05 
 11 Suominen Juha                                       58 47 
 12 Kallio Risto                                      1 00 19 
 13 Hjelm Jouni                                       1 00 30 
 14 Ryynänen Antti                                    1 00 52 
 15 Rahkonen Lasse                                    1 01 26 
 16 Pyy Hannu                                         1 01 33 
 17 Hellström Camilla                                 1 01 37 
 18 Virtanen Jari                                     1 01 40 
 19 Laasonen Mauri                                    1 02 24 
 20 Lehtonen Pasi                                     1 04 07 
 21 Repo Seppo                                        1 05 56 
 22 Sipponen Markku                                   1 08 31 
 23 Sillanpää Lasse                                   1 08 40 
 24 Siltanen Riitta                                   1 09 40 
 25 Partanen Matti                                    1 11 31 
 26 Biström Linnea                                    1 11 51 
 27 Vuorinen Lasse                                    1 11 59 
 28 Tähkävuori Esa                                    1 12 07 
 29 Rantasaari Antti                                  1 12 39 
 30 Vuorinen Ilkka                                    1 14 21 
 31 Lämsä Veijo                                       1 15 44 
 32 Humalajoki Pekka                                  1 17 16 
 33 Maanpää Sauli                                     1 17 28 
 34 Saarinen Pertti                                   1 24 39 
 35 Lukander Hilkka                                   1 26 38 
 36 Mattila Elina                                     1 52 23 
 37 Suominen Unto                                     2 00 27 
 38 Haapasalo Hannu                                   2 09 41 

4 km A (78):

  1 Kivelä Ville                                        32 25 
  2 Vahala Jani                                         34 01 
  3 Peltola Ari                                         34 06 
  4 Hellström Mikael                                    37 53 
  5 Kukkonen Toni                                       38 12 
  6 Erämaja Touko                                       38 52 
  7 Sipponen Jarmo                                      39 11 
  8 Toivola Aleksi                                      40 34 
  9 Gunell Yvonne                                       41 02 
 10 Ottila Rauli                                        41 06 
 11 Kurkilahti Mika                                     41 08 
 12 Alilonttinen Martti                                 42 05 
 13 Huurre Jyri                                         42 38 
 14 Lindqvist Sture                                     42 49 
 15 Sillanpää Ilkka                                     43 19 
 16 Bengtsson Åsa                                       44 03 
 17 Nieminen Taisto                                     44 20 
 18 Laakso Pekka                                        44 28 
 19 Mattsson Ingela                                     44 44 
 20 Toivonen Airi                                       44 51 
 21 Erkkilä Ahti                                        45 06 
 22 Villberg Hannu                                      45 15 
 23 Laurila Raimo                                       45 35 
 24 Lindqvist Angelica                                  45 43 
 25 Leino Juhani                                        45 44 
 26 Välimäki Heimo                                      45 52 
 27 Havia Jouko                                         46 06 
 28 Laasonen Kirsi                                      46 08 
 29 Kalve Risto                                         46 32 
 30 Rahkasuo Kaarina                                    47 00 
 31 Kukkonen Kati                                       47 22 
 32 Tammi Matti                                         47 43 
 33 Kivelä Rauno                                        48 07 
 34 Vuorinen Teemu                                      48 17 
 35 Holmerg B.                                          48 32 
 36 Lukander Harri                                      48 44 
 37 Ratia Pentti                                        49 18 
 38 Pallari Seppo                                       49 43 
 39 Viitanen Esa                                        49 59 
 40 Eskola Pirkko                                       50 02 
 41 Mertsalmi Tapani                                    50 05 
 42 Eskola Marjaana                                     50 09 
 43 Pärnä Hanna                                         50 12 
 44 Pärnä Seppo                                         50 25 
 45 Sonkki Mikko                                        50 53 
 46 Summa Juho                                          52 11 
 47 Hellström Kaisu                                     53 33 
 48 Hellström Roy                                       53 36 
 49 Virtanen Henri                                      53 49 
 50 Sipponen Airi                                       54 07 
 51 Sipponen Jaana                                      54 41 
 52 Hölsö Jaana                                         56 42 
 53 Grönholm Jaana                                      56 57 
 54 Ahlqvist Hanna-Maar.                                57 12 
 55 Ilvonen Elina                                       57 30 
 56 Salminen Pekka                                      58 40 
 57 Pyy Inka-Eriikka                                    58 54 
 58 Kokkari Kalervo                                     58 58 
 59 Nurmi Osmo                                          59 56 
 60 Pyökäri Antero                                    1 02 47 
 61 Hyytiäinen Tarja                                  1 05 19 
 62 Helin Juha                                        1 07 45 
 63 Hjelm Inga                                        1 07 46 
 64 Toivonen Siiri                                    1 09 00 
 65 Laahisto Eero                                     1 09 02 
 66 Partanen Lauri                                    1 14 28 
 67 Peippo Jari                                       1 19 41 
 68 Määttänen Hilkka                                  1 27 03 
 69 Aaltonen Risto                                    1 31 05 

4 km B (45):

  1 Laihinen Olli                                       43 29 
  2 Saarinen Jouni                                      46 51 
  3 Salo Niko-Petteri                                   48 26 
  4 Karjalainen Vilppu                                  48 27 
  5 Lähteenmäki Pirjo                                   51 59 
  6 Salmi Toivo                                         53 15 
  7 Sauren Armas                                        53 45 
  8 Ahonen Liisa                                        54 14 
  9 Suominen Kyllikki                                   55 34 
 10 Ylikoski Tuomo                                      56 22 
 11 Rahkonen Ulla                                     1 00 59 
 12 Lankinen Anneli                                   1 04 27 
 13 Silvennoinen Heikki                               1 06 31 
 14 Laamanen Heidi                                    1 08 48 
 15 Maanpää Maritta                                   1 12 25 
 16 Karjalainen Kaarina                               1 15 04 
 17 Järvinen Osmo                                     1 16 42 
 18 Helin Riitta                                      1 18 01 
 19 Oksa Minna                                        1 18 34 
 20 Rannisto Erkki                                    1 19 42 
 21 Rannisto S.                                       1 19 48 
 22 Biström Sol-Britt                                 1 20 01 
 23 Riihelä Leo                                       1 20 26 
 24 Lehtimäki Sirpa                                   1 21 04 
 25 Heikkilä Heimo                                    1 23 00 
 26 Erkkilä Leena                                     1 33 59 
 27 Sireeni Matti                                     1 37 17 
 28 Isotalo Erkki                                     1 40 49 
 29 Toivola Juha                                      1 43 04 
 30 Salo Hanneli                                      1 57 11 
 31 Maanpää Elli                                      2 00 35 
 32 Rosten Sanni                                      2 21 05 
 33 Järvinen Heini-Marja                              2 21 21 

2 km (14):

  1 Aaltonen Matti                                      29 03 
  2 Hjelm Leo                                           36 54 
  3 Salo Teemu                                          39 47 
  4 Helin Jonna                                         47 36 
  5 Ali-Raatikainen Tert                                48 32 
  6 Linkka Tauno                                        48 56 
  7 Puukka Pentti                                       48 58 
  8 Salo Noora                                          49 04 
  9 Westrholm Milla                                     52 26 
 10 Helminen Tiia-Maria                                 53 03 
 11 Lindeqvist Kristiina                                56 47 
 12 Helin Sanna                                       1 08 23 



[Esittely] [Yhteystiedot] [Kilpailut] [Peimarin Rastit] [Tiedotukset]
[Edustusryhmä] [Nuoret] [Verkkovihko] [Keskustelupalsta] [Linkit] [Etusivu]
webmaster@paimionrasti.fi