Peimari 31 Naurisorko2 ja hikeä

Vaativaa, silti kuutosella vauhdikastakin suunnistusta, nähtiin 1.8.02 Naurisorkon hienoissa maastoissa. Lähiajan ja kisahetkenkin sateet eivät kallioille suuren suuria rapakoita saaneet aikaiseksi. Mukana oli 122 nimensä kirjannutta ja muutama varhaisjunioreiden saattaja lisäksi.

Ponteva nuorimies Miko Tapanainen ehti oman suorituksensa jälkeen isosiskoaan maaliin odotellessa arpomaan arvontapalkinnon voittajaksi Juho Nykäsen, jolla suunnistusajatus taisi tällä kertaa hiukan pätkiä vaativalla kuutosella. Ratamestarina Vesa Elovaara, vastaavana Kari Lottonen ja avustajina Hannu Grönholm, Alice, Tiina ja Jari Nurmio, Kyllikki, Raimo ja Juha Suominen sekä Lasse Sillanpää. Valitamme TS:n ilmoituksessa ollutta harhaanjohtanutta opasteviittausta, joka niukan risteysmerkkauksen kanssa aiheutti harmia joillekin kisapaikkaa etsineille!

Tahvosen Matin nikkaroima kätevä linkitys PR:n nettisivuille toimi hienosti, kun ensin löysin linkkiyhteyden ohjetekstin oikealta riviltä! Tulosten saanti torstai-illan aikana nettiin sujui lopulta nopsaan saunan ja iltapalan jälkeen.

Rastivälien ajat
Tilanteet rasteilla


6 km    

  1 Tölkkö Pasi                                         36 17 
  2 Järvistö Jaakko                                     36 25 
  3 Nikulainen Pekka                                    38 18 
  4 Silvennoinen Jussi                                  42 03 
  5 Mannervesi Mika                                     42 21 
  6 Virta Marko                                         42 47 
  7 Kaltenbacher Pierre                                 43 13 
  8 Tuominen Toni                                       43 49 
  9 Kurppa Hannu                                        46 37 
 10 Sipponen Markku                                     47 33 
 11 Ryynänen Antti                                      47 45 
 12 Mattsson Ingela                                     47 51 
 13 Viili Osmo                                          48 56 
 14 Kivelä Ville                                        49 22 
 15 Virtanen Jari                                       50 05 
 16 Loukonen Veikko                                     50 09 
 17 Plohn Markus                                        55 11 
 18 Rahkonen Lasse                                      55 26 
 19 Biström Linnea                                      56 22 
 20 Vuorinen Ilkka                                      56 26 
 21 Huurre Jyri                                         57 46 
 22 Rantasaari Antti                                  1 00 09 
 23 Tähkävuori Esa                                    1 17 27 

4 km A   

  1 Vesalainen Markku                                   40 39 
  2 Sipponen Jarmo                                      42 33 
  3 Lindqvist Sture                                     43 03 
  4 Malmivirta Paavo                                    43 47 
  5 Laihinen Mikko                                      43 55 
  6 Havia Jouko                                         44 24 
  7 Laurila Raimo                                       45 40 
  8 Lindqvist Angelica                                  45 44 
  9 Vuori Rauno                                         46 42 
 10 Mannonen Mikko                                      47 08 
 11 Mattsson Per-Åke                                    48 10 
 12 Pajunen Heikki                                      49 07 
 13 Sonkki Juhani                                       50 21 
 14 Erkkilä Ahti                                        51 03 
 15 Lyytikäinen Heli                                    51 09 
 16 Ratia Pentti                                        51 54 
 17 Ratia Paavo                                         51 55 
 18 Kivelä Rauno                                        52 58 
 19 Leino Pauli                                         53 17 
 20 Kalve Risto                                         53 43 
 21 Sillanpää Pia-Maria                                 54 15 
 22 Talonen Markku                                      56 14 
 23 Rantanen Arto                                       56 28 
 24 Välimäki Heimo                                      57 47 
 25 Rahkasuo Kaarina                                    58 24 
 26 Sipponen Jaana                                      59 15 
 27 Sipponen Airi                                       59 24 
 28 Salo Niko-Petteri                                   59 42 
 29 Karjalainen Vilppu                                1 00 06 
 30 Saari Kimmo                                       1 00 07 
 31 Summa Juho                                        1 00 42 
 32 Mattila Kauno                                     1 01 28 
 33 Hyytiäinen Tarja                                  1 01 28 
 34 Karttunen Ahti                                    1 01 59 
 35 Ahlqvist Hanna-Maar.                              1 05 05 
 36 Salminen Pekka                                    1 05 50 
 37 Aaltonen Risto                                    1 05 56 
 38 Eskola Pirkko                                     1 06 40 
 39 Paavilainen Pertti                                1 06 54 
 40 Isberg Hilding                                    1 08 42 
 41 Helin Juha                                        1 09 28 
 42 Ahlqvist Bo-Gunnar                                1 11 12 
 43 Saukkonen Reijo                                   1 11 37 
 44 Pärnä Hanna                                       1 11 39 
 45 Karjalainen Kaarina                               1 12 28 
 46 Ragnell G                                         1 15 29 
 47 Kangassuo Tommi                                   1 16 28 
 48 Rahkonen Ulla                                     1 18 19 
 49 Tapanainen Niina                                  1 25 10 
 50 Määttänen Hilkka                                  1 29 13 
 51 Suominen Unto                                     1 30 36 
 52 Partanen Lauri                                    1 31 43 

4 km B   

  1 Rosenqvist Jouko                                    44 35 
  2 Reponen Tommi                                       45 44 
  3 Reponen Tuomo                                       46 00 
  4 Peippo Jari                                         46 23 
  5 Sauren Armas                                        47 37 
  6 Lähde Alpo                                          48 29 
  7 Terho Henri                                         50 02 
  8 Lassila Arto                                        51 33 
  9 Suominen Kyllikki                                   55 59 
 10 Lankinen Anneli                                     59 57 
 11 Erkkilä Leena                                     1 00 26 
 12 Helin Riitta                                      1 01 03 
 13 Laihinen Olli                                     1 01 18 
 14 Leino Paula                                       1 04 31 
 15 Reponen Henna                                     1 07 12 
 16 Summa Jarmo                                       1 12 15 
 17 Silvennoinen Heikki                               1 13 25 
 18 Sireeni Matti                                     1 31 50 
 19 Knaapinen Hannele                                 1 32 13 
 20 Rosten Taina-Marja                                1 32 20 
 21 Virtanen-Heikintalo                               1 55 23 

2 km    

  1 Nieminen Janne                                      26 43 
  2 Salo Teemu                                          41 15 
  3 Kilkkilä Kimi                                       41 41 
  4 Peippo Tiia                                         46 47 
  5 Silvennoinen Emma                                   49 03 
  6 Tapanainen Miko                                     50 03 
  7 Haapanen Petteri                                    52 31 
  8 Linkka Tauno                                        54 36 
  9 Puukka Pentti                                       54 37 
 10 Reponen Niina                                     1 05 18 
 11 Lähteenmäki Katriina                              1 10 22 
 12 Haaja Janina                                      1 10 45 
 13 Lähteenmäki Pirjo                                 1 10 54 



[Esittely] [Yhteystiedot] [Kilpailut] [Peimarin Rastit] [Tiedotukset]
[Edustusryhmä] [Nuoret] [Verkkovihko] [Keskustelupalsta] [Linkit] [Etusivu]
webmaster@paimionrasti.fi