Knuutniemen kalliot nautiskeltavina

Peimarin rastit jatkoi Silja-rastien juhlaa Knuutniemen jylhillä kallioilla 25.4.02. Jopa niin, että naisten eliittisajran kärkipari, Vroni ja Reeta, olivat jälleen makustelemassa hyvää maastoa -jo toista kertaa maanantaisen harjoituksen lisäksi. Tuloksissa piilee tällä kertaa pieni erikoisuus, kun ottaa maaston vaativuuden huomioon: Ei yhtäkään hylättyä suoritusta millään radalla!

Mukaan pääsi tällä kertaa myös Paimion Rastin sunnuntainen talkooväki. Kymmenet lähiseutujen vahvojen viestitiimien suunnistajat varmaan harmittelivat, kun illalla alkanut Tiomilan laivamatka vei mahdollisuuden osallistua Siljan jälkilöylyihin. Näin myös PR:n omilta joukkueilta. Niinpä osallistujia oli vain 130 Mirkka Salmelinin laatimilla ja Juha Suomisen Silja-karttatiedoston uumenista tulostamilla radoilla. Mirkan ja Juhankin matkatessa Tiomilaan, hoitelivat järjestelyt paikan päällä Kyllikki Suominen, Ilkka Aakula, Hannu Grönholm, Jari Nurmio ja Lasse Sillanpää. Vappuaiheinen arvontapalkinto onnekkaasti Terhi Ratialle.

Rastivälien ajat
Tilanteet rasteilla



 
6,1km

  1 Pietilänaho Juho                                    45 04 
  2 Nykänen Jouni                                       47 42 
  3 Arki Hannu                                          49 07 
  4 Soininen Tuomas                                     49 56 
  5 König-Salmi Vroni                                   50 10 
  6 Nurmi Pasi                                          51 05 
  7 Virtanen Jukka                                      51 18 
  8 Knaapi Olli                                         52 12 
  9 Vairinen Risto                                      52 59 
 10 Aakula Ilkka                                        54 45 
 11 Mannonen Mikko                                      54 54 
 12 Tuominen Toni                                       54 54 
 13 Sipponen Markku                                     55 10 
 14 Loukonen Veikko                                     55 16 
 15 Pajunen Heikki                                      56 27 
 16 Sipponen Jarmo                                      58 20 
 17 Salmi Markku                                      1 00 25 
 18 Havia Jouko                                       1 04 09 
 19 Lämsä Veijo                                       1 04 20 
 20 Partanen Matti                                    1 05 29 
 21 Virtanen Jari                                     1 06 59 
 22 Nieminen Taisto                                   1 13 28 
 23 Söderholm Oki                                     1 13 34 
 24 Saarinen Pertti                                   1 23 54 
 25 Toivonen Siiri                                    1 34 29 
 26 Lukander Hilkka                                   1 34 31 
 27 Hjelm Inga                                        1 43 04 

4,4 km A 

  1 Kolkkala Reeta                                      33 07 
  2 Vesalainen Markku                                   37 39 
  3 Repo Seppo                                          40 02 
  4 Leppänen Mika                                       42 01 
  5 Itkonen Mika                                        42 22 
  6 Hellström Maria                                     42 54 
  7 Laurila Raimo                                       43 16 
  8 Kalve Risto                                         43 18 
  9 Ratia Pentti                                        43 30 
 10 Mattila Kauno                                       44 27 
 11 Välimäki Heimo                                      44 51 
 12 Erkkilä Ahti                                        46 05 
 13 Vienanlinna Timo                                    46 34 
 14 Hellström Roy                                       47 23 
 15 Biström Linnea                                      47 38 
 16 Lindqvist Sture                                     47 51 
 17 Lindqvist Angelica                                  48 29 
 18 Sonkki Juhani                                       49 23 
 19 Ratia Terhi                                         50 05 
 20 Salmi Pekka                                         50 32 
 21 Pärnä Seppo                                         50 35 
 22 Pallari Seppo                                       51 05 
 23 Vainio Risto                                        51 56 
 24 Ahlqvist Hanna-Maaret                               52 31 
 25 Palokangas Paavo                                    53 02 
 26 Järvinen Sulo                                       53 02 
 27 Mäenpää Erkki                                       53 38 
 28 Saukkonen Reijo                                     53 45 
 29 Leino Pauli                                         54 04 
 30 Grönholm Jaana                                      54 31 
 31 Ovaskainen Juhani                                   54 46 
 32 Raita Kari                                          55 04 
 33 Elmiö Tuula                                         56 01 
 34 Mannervesi Simo                                     57 27 
 35 Holmerg B.                                          58 01 
 36 Kokkari Kalervo                                     58 18 
 37 Salmi Juuso                                         58 40 
 38 Pyökäri Antero                                      59 09 
 39 Palmu Tauno                                         59 47 
 40 Hakkarainen Arto                                  1 00 11 
 41 Kauhanen Heikki                                   1 00 14 
 42 Aaltonen Risto                                    1 02 13 
 43 Ratia Helena                                      1 02 43 
 44 Lassila Arto                                      1 05 12 
 45 Sipponen Airi                                     1 05 19 
 46 Mänty Mika                                        1 05 27 
 47 Sipponen Jaana                                    1 05 32 
 48 Hellman Toni                                      1 05 36 
 49 Ahlqvist Bo-Gunnar                                1 06 05 
 50 Sulavuori Eija                                    1 07 09 
 51 Pärnä Hanna                                       1 08 05 
 52 Salminen Pekka                                    1 09 52 
 53 Saarinen Pirjo                                    1 10 43 
 54 Hyytiäinen Tarja                                  1 12 22 
 55 Partanen Lauri                                    1 14 13 
 56 Kainulainen Risto                                 1 16 20 
 57 Lähteenmäki Katriina                              1 37 28 
 58 Lähteenmäki Pirjo                                 1 37 41 
 1 ilman aikaa

3,6km B 

  1 Nordell Rolf                                        32 44 
  2 Ratia Elina                                         36 52 
  3 Biström Claes                                       40 56 
  4 Saarinen Jouni                                      41 07 
  5 Salo Niko-Petteri                                   41 59 
  6 Karjalainen Vilppu                                  42 30 
  7 Salo Arto                                           43 03 
  8 Heikkilä Heimo                                      43 18 
  9 Laihinen Veikko                                     44 46 
 10 Suominen Kyllikki                                   45 25 
 11 Kerkola Olli                                        46 02 
 12 Kerkola Sari                                        46 05 
 13 Haapasalo Hannu                                     46 43 
 14 Summa Juho                                          46 43 
 15 Hollsten Mikaela                                    46 51 
 16 Reponen Henna                                       47 07 
 17 Summa Jarmo                                         47 49 
 18 Helin Juha                                          49 02 
 19 Finnholm Maisa                                      50 12 
 20 Salmi Eeva                                          53 23 
 21 Karjalainen Kaarina                                 53 58 
 22 Oksa Minna                                          54 51 
 23 Rahkonen Ulla                                       55 49 
 24 Helin Riitta                                        59 54 
 25 Röytiö Lauri                                      1 00 20 
 26 Reponen Tommi                                     1 00 59 
 27 Hjerp Paula                                       1 04 42 
 28 Lindeqvist Kristiina                              1 04 43 
 29 Biström Sol-Britt                                 1 05 31 
 30 Leino Paula                                       1 06 01 
 31 Määttänen Hilkka                                  1 07 34 
 32 Sireeni Matti                                     1 20 11 
 2 ilman aikaa

2,3km

  1 Leppänen Jorma                                      22 22 
  2 Helin Jonna                                         30 49 
  3 Heinonen Mikko                                      31 48 
  4 Heinonen J.                                         32 11 
  5 Heininen Henrik                                     35 32 
  6 Rantanen Anne                                       43 02 
  7 Mannervesi Helena                                   43 16 
  8 Erkkilä Leena                                       45 19 
  9 Sipponen Enni                                       50 16 
 10 Sipponen Leila                                      50 16 



[Esittely] [Yhteystiedot] [Kilpailut] [Peimarin Rastit] [Tiedotukset]
[Edustusryhmä] [Nuoret] [Verkkovihko] [Keskustelupalsta] [Linkit] [Etusivu]
webmaster@paimionrasti.fi