SILJA kutsuu

Hei

Ohessa Silja-Rastien talkooväkiluettelo. Se tulee, ellei ole tullut jo, myös Rastipostin mukana.

Tiistai-iltana 2.4. mahdollisimman moni talkooryhmien vetäjistä tai kuitenkin edustaja ryhmästä yhteislähtöön kaupungintalolta klo 17.30. Kun näette paikat ja tilat, niin on helpompi suunnitella omaa osuutta ja esittää toivomukset rakennustalkoolaisille.

Vanhan muistini mukaan annoin osallistumisoikeuden PR:sta Siljaan vain H/D14 ja alle. Käytäntöhän on kuitenkin ollut H/D16 ja alle. Ne ryhmät, joissa on nimettynä näitä H/D15...16 ikäisiä supistunevat siis tältä osin ainakin sen aikaa, kun he mahdollisesti kilpailevat. Koetan tutkia vielä myös täydennysmahdollisuudet.

Hyvää pääsiäisen jatkoa

Lasse Sillanpää

XVII SILJA-RASTIT 21.4.2002 SAUVON KNUUTNIEMESSÄ

TALKOOVÄKILUETTELO

Pidä mukana talkoiden ja kilpailun aikana, ilmoittakaa virheet ja puutteet tärkeimmille henkilöille!

Ryhmän varavastaavaksi luetaan vastaavasta seuraava. Tehkää tiimityötä, ja ottakaa reilusti mukaan uudet ja nuoret seuramme tulokkaat tutustumis- ja koulutusmielessä! Joukossa on jokunen ei-jäsenkin, esim. vanhemmat pääsevät kurkkaamaan lasten suunnistusharrastukseen. Ryhmäjäsenten toivotaan ilmoittavan välittömästi mahdollisesti jo nyt tiedossa olevasta esteestä ryhmävastaavalle. Ryhmävastaavat varmistavat silti vähintäin riittävän vahvuuden paikallaolon n. 10.4. mennessä. Ensimmäiset lähdöt klo 10, kisaväkeä alkaa olla paikalla klo 8 jälkeen, niinpä mekin olemme ajoissa. Rakennustalkoot pe. 19.4. klo 17 ja la. 20.4. klo 10 yhteisähdöillä kaup. talolta. Seuraa myös Kunnallislehden ilmoituksia!

Rastipukkiryhmät ovat pääosin saaneet työohjeensa. Koejuoksut la. 20.4. klo 16, paikalla kaikki verryttelyä kaipaavat (LiePa:n kisoista ja muutkin suunnistajamme), tulospalveluväkeä ja ratamestarit. Rastipukkeja korjataan tarvittaessa, jokunen r-pukkiryhmistä ja välineet mukaan!

Kisapaikan katselmus ryhmävastaaville ym. pääsiäisen jälkeen tiistai-iltana 2.4. Yhteislähtö kaupungintalon parkkipaikalta klo 17.30. Katselmuksen aikana sovitaan tarvittavat ryhmävetäjien yhteispalaverit viikoille 14 ja 15. Tulospalvelu ja kuulutus/nettiryhmä kokoontuu aiemmin omien kutsujensa mukaan.

Talkooterveisin LSi

Kilpailunjohtaja: Lasse Sillanpää 0400 326 722, lasse.sillanpaa@pp.inet.fi, varajoht. Anssi Saarinen 0500 785 169, ppmhy.anssi@kolumbus.fi. Reservi: Hannu Grönholm 050 5286 065, Raino Lindeqvist 050 5696 867.

Kilpailunvalvoja: Heikki Paganus AngA, 044 5264 390, hessupaganus@luukku.com

Tuomarineuvosto: Pj. Veikko Loukonen PiKe, 050 5546 930, 4795 839, veikko.loukonen@utu.fi.

Ratamestarit: Juha Suominen 040 5036 546, juha.suominen@suunnittelukeskus.fi, Juhani Aaltonen 0400 527 818, juhani.aaltonen@pp.inet.fi, Tiina Nurmio 040 7443 025, tiina_nurmio@hotmail.com. Rastipukit: Erill. ryhmälistat. Ratam. avust. (20.-21.4.) Simo Saarinen 040 7675 543, Markus Kaarlela 050 5205 398, Hannu Hjelm 041 5357 775, Mikko Poikkimäki 040 5088 696.

Kartoitus, Ocad: Anssi Saarinen 0500 785 169, Pekka Salminen 0500 933 914.

Ilmoittautumiset: Helena Reponen 040 5157 550 ( helena.reponen@paimio.fi Ei ilmoittautumisiin!), (Tulosp. ryhmästä vast. henkilö) silja@paimionrasti.fi ja Verkkovihko

Tiedotus, lehdistö Arto Aakula 4704 195, 050 5546 933, arto.aakula@paimionrasti.fi (myös lähtöaika tiedustelut 19.4. klo 18-20) Johanna Ruusunen 0400 343 005, Milla Vehkaoja 040 5873 236, Hilkka Määttänen 040 5070 814, Jussi Jääoja 050 3898 983, Pasi Nurmi 050 3873 057.

Kilpailutsto: Helena Reponen 040 5157 550, Eija Sipponen 040 5831 705, Tarja Aaltonen 4734 679, Terhi Ratia 040 7440 521.

Veikkaus yhdyshenkilö Raino Lindeqvist 050 5696 867, raino.lindeqvist@pp.inet.fi

Rak. tarvikk., rakennelmat, kuljetukset: Kassu Grönlund 050 5630 803, kassu@www.fi, Juha Lyytikäinen 050 5864 320, 4705 849, Juhani Laaksonen 040 5814 151, Olli Kerkola 0500 878 053, Veikko Tuomola 050 5141 651, Juho Veijola 0400 791 880, Antti Salamäki 040 7357 148.

Ympäristöasiat käymälät, jäteh.: Tapani Jääoja 050 3039 829 tapani.jaaoja@tuorla.com, Kai Suomi 050 5171 549, Arto Lassila 0400 789 878, Hannu Mutila 4705 572, Mauri Nurmi 050 3873 054, Seppo Pärnä 050 3428 172, Juhani Sonkki 0500 786 025, Kari Tikka 040 5818 699, Reino Hutanen 4703 774.

Pesu, vesi: Juha Helin 040 5785 401, Pekka Salminen 0500 933 914, Seija Röytiö 4734 632, Kaisu Hellström 050 4557 124, Markku Heinonen 040 7564 575, Juha Murtonen 4709 859, Urho Ojala 040 5743 450, 2462 062, Juhani Tammi 4706 780, Jarmo Summa 0400 803 178.

Opastus liikenne ja pysäk. Risto Kalve 050 3521 958, Erkki Mäenpää 040 5751 913, opastus suunnistajat kilp.keskus Harri Tapanainen 4705 266, Sulo Järvinen 040 5928 948, Ismo Lehti 050 5226 406, Maria Hellström 050 5269 091, Raimo Ollila 040 8476 808, Jussi Heikkinen 4733 975, Matti Luukkaa 0500 526 190, Urpo Hiiri 4703 098, Mikko Sonkki 050 5207 375, Jarmo Sipponen 4705 890, Kari Laaksonen 050 5672 756, Juha Toivola 050 3331 395, Risto Vesanto 050 5696 146, Unto Ranta 050 3331 335, Pekka Aro 040 5886 358, Jouko Nykänen 050 5908 886, Heimo Heikkilä 4705 106, Esko Saarinen 040 5831 624, Heikki Partanen 0400 829 881, Ilmari Salvela 4703 367, Seppo Aakula 4734 421, Jaakko Alhokankare 4732 825.

Sähköistys: Roy Hellström 050 4558 307, Raimo Suominen 050 5255 180, Jari Nurmio 4709 910, Pasi Lyytikäinen 4705 849.

Lähtö 1: Keijo Kaarlela 4705 991, Raimo Heiskanen 7334 435, Lauri Röytiö 050 5362 575, Arto Poikkimäki 050 3335 552, Kari Hirvensalo 0500 538 612 , Pertti Vienonen 4705 705, Kalervo Kokkari 050 3335 536, Tor-Erik Axelin 4706 773, Kurt Johansson 050 5864 350. Ei-lähteneiden ilmoitukset: Oskari Heiskanen 050 3292 349, Ville Saarinen 040 7328 705, Juhani Salmi 040 7168 017, Ville Kivelä 050 3488 468.

Lähtö 2: Pekka Salmi 040 5947 987, Markku Sipponen 0500 218 561, Reijo Hallisto 4703 738, Markus Fingerroos 0400 696 800, Lauri Partanen 040 5814 906, Arto Salo 4705 250, Jorma Nikkola 0400 326 492, Jouko Havia 4705 232. Ei-lähteneiden ilmoitukset: Joonas Hemmilä 040 5776 665, Lasse Rahkonen 040 5740 101, Mikael Hellström 050 5286 077.

Lähtö 3: Kaarina Karjalainen 050 3007 279, Toni Kukkonen 050 3490 811, Päivi Salo 4705 250, Toni Tuominen 040 7189 079, Juha Määttänen 4733 468, Liisa Ahonen 050 5218 325, Leena Erkkilä 4705 328, Minna Oksa 050 3079 299, Suvi Tuomola 050 3485 308, Tuire Hallisto 040 7509 351. (ei- lähteneiden ilmoitukset kuriiripostina tulospalveluun oravien saattajilla)

Maali: Uolevi Hartikainen 0500 210 850, 4733 989, Tuomo Reponen 4732 060, Heikki Pajunen 050 5165 888, Ahti Erkkilä 4705 328, Timo Uusitalo 4705 054, Olli Kössi 4702 602, Veikko Helminen, Jorma Kivelä 4706 755. Huomio: Myös rintanumeroiden jälkihoito Kotalla!

Tulospalvelu: Valtteri Mulari 040 8347 322, mailto:kavamu@utu.fi, Markku Salvela 040 7523 398, markku.salvela@nokia.com, Kari Hölsö (valmist. työ). Muut henkilöt erill. työlistan mukaan: Jukka Virtanen 041 4325 662, Janne Röytiö 0500 280 000, Jaakko Röytiö 050 3485 302, Teemu Väre 040 7487 156, Matias Vanhanen, Markku Salmi 041 4360 331, Pekka Rahkonen 4705 085, Teemu Poikkimäki 050 5409 110, Aki Rauhansalo 040 5757 790, Seppo Pallari 050 3335 602, Camilla Hellström 050 5340 867, Pia-Maria Sillanpää 040 8343 739, Heli Lyytikäinen 4705 849, Elina Ratia 040 5776 167, Anna Hellsten 040 7052 352.

Tulostaulu: Tapani Salo 4703 311, Timo Rintanen 050 5585 698, Jarno Tuominen 4705 195, Aleksi Toivola 4733 283, Juho Nykänen 4708 831, Mikko Harmanen 4708 886.

Kuulutus & netti: Mika Mannervesi 050 5221 222, mika.mannervesi@halikko.fi, Ilkka Aakula 040 5050 711. Matti Tahvonen 050 3029 728, matti.tahvonen@sci.fi, Antti Ryynänen 040 7210 837, Janne Virtanen 040 5836 950, Matti Sipponen 040 7638 430, Vesa Elovaara, Janne Tranberg 050 5697 985, Hannu Hjelm 041 5357 775, Juuso Lindeqvist 050 3370 178, Markus Lindeqvist 4705 258.

Palkinnot, jako: Ulla Rahkonen 040 5430 422 ulla.rahkonen.hvc@kimito.fi, Pirjo Lähteenmäki 4733 440, Sari Kerkola 050 3244 828, 4706 440, Hannele Grönholm 4726 065, Marika Nurmi 040 5934 171.

Ravintola: Airi Sipponen 050 5362 587, 4709 626, Irmeli Havia 4705 232, Sirkku Saarinen 4709 841, Juhani Laaksonen 040 5814 151, Tiina Laaksonen, Terttu Jämsä 4706 796, Satu Tuominen 4705 195, Petriina Lähteenmäki 4733 440, Anna Väli-Klemelä 040 5492 416, Marika Havia, Arja Aalto 4733 421, Anna-Liisa Tammi 4706 780.

Muksula: Riitta Helin 0400 478 709, Eeva Harmanen 4708 886, Kaija Hulkkonen 4705 114, Margareta Lintula 050 3223 915, Ritva Helminen, Marianne Hakkarainen 4796 562, Niina Johansson 4706 664, Paula Summa 4706 976, Kaisa Kiljunen 040 7556 061, Taru Pöyhönen 040 8293 945, Tuula Brander 2514 351, Tuija Mannervesi 4704 028.

Oravien saatt.: Leena Salo 040 5453 386, Päivi Laitinen 050 5056 672, Anne Summa 4706 976, Sari Saarinen 4732 013, Hanna Pärnä 4706 099, Maria Harmanen 4708 886, Jaana Grönholm 4726 065, Heidi Kalve 040 7286 818, Matleena Lindeqvist 040 7583 402, Henna Tasanen 040 5718 328.

Ensiapu: Ritva Lyytikäinen 050 3626 101, 4705 849, Irmeli Kivistö 0500 120 752, Kristiina Lindeqvist 040 7585 090, Tarja Salamäki 4733 952, Mirkka Salmelin 040 7382 191. Maastoryhmä tarvittaessa (varusteet: auto, paarit, kartta kaikilla rasteilla) Simo Saarinen 040 7675 543, Markus Kaarlela 050 5205 398, Hannu Hjelm 041 5357 775, Mikko Poikkimäki 040 5088 696.

Valokuvaus: Jari Virtanen 4705 588.

Yövartiointi: Simo Saarinen 040 7675 543, Mikko Poikkimäki 040 5088 696, Markus Kaarlela 050 5205 398, Hannu Hjelm 041 5357 775.


[Esittely] [Yhteystiedot] [Kilpailut] [Peimarin Rastit] [Tiedotukset]
[Edustusryhmä] [Nuoret] [Verkkovihko] [Keskustelupalsta] [Linkit] [Etusivu]
webmaster@paimionrasti.fi