PR:LAISIA PM-TRONDHEIMIIN

Suunnistuksen avoimet Pohjoismaiden mestaruuskilpailut järjestetään tänä vuonna Norjan Trondheimissä 3.-6.6. Sarjoina ovat miehet, naiset, pojat ja tytöt. Yläikärajana juniorisarjoihin on 20 vuotta. Suomen joukkueen katsastuksia jatkettiin viikonvaihteessa Anttolas-sa, lauantaina oli ohjelmassa pikamatka ja sunnuntaina normaalimat-ka. Ensimmäinen katsastus oli vappuna Isotonic-suunnistuksissa Sauvossa. Sauvon katsastuksissa olivat erityisesti Paimion Rastin nuoret saavuttaneet hyviä sijoituksia. Anttolan kisamatkalle lähdettiin luottavaisin mielin, maajoukkue oli tähtäimessä usealla suunnistajalla. Mukaan oli päässyt tiukkojen valintojen jälkeen tusina paimiolaissuunnistajia; miehiin Mika Lyytikäinen, Mika Mannervesi ja Juha Suominen, naisiin Meri Hallisto, Mirja Nurmi ja Eija Sipponen sekä juniorisarjoihin Camilla Hellström, Mirkka Salmelin, Markus Lindeqvist, Antti Ryynänen, Matti Tahvonen ja Teemu Väre.

Lauantain pikamatkalla menestyi parhaiten Mirkka Salmelin. Hän oli tyttöjen sarjassa toinen, tappiota Porin Rastikarhujen Heli Jukkolalle kertyi vajaat kaksi minuuttia. Alkurasteilla Mirkka oli vaikeuksia. Sitten tuntuma maastoon ja karttaan löytyi ja loppu sujui hyvin. Poikien puolella PR:n kokonaismenestys oli hyvä; Markus Lindeqvist 6., Teemu Väre 7. ja Matti Tahvonen 11. Markus oli viikolla kärsinyt pienestä flunssasta ja juoksu tuntui vaikealta. Mutta sujuva suunnistus takasi hyvän lopputuloksen. Teemu juoksi monet rastivälit kärkivauhtia, mutta malttia ei riittänyt kaikille väleille. Mika Mannervesi oli miesten tiukassa sekuntikisassa lupaavasti 18.

Normaalimatkalla Mirkka Salmelin jatkoi hyviä suorituksiaan. Tuloksena taas 2. tila Heli Jukkolan jälkeen. Kisamatka Norjaan alkoi olla varma. Kisan pisin rastiväli oli aiheuttanut Mirkalle eniten päänvaivaa; hyvää reitinvalintaa ei ollut löytynyt ja tappiota nopeimmille tuli useita minuutteja. Kevään testijuoksut ovat osoittaneet, että juoksu sujuu Mirkalta. Nyt suunnistusajatuskin alkaa olla kunnossa ja tulosta on syntymässä. Poikien puolella paimiolaisten keskinäinen järjestys muuttui yön aikana; Matti oli paras (8.), sitten Teemu (12.), Antti Ryynänen (14.) ja Markus (30.). Matti jaksoi hyvin raskaassa maastossa juostun 11,5 kilometrin kisan ja virheet jäivät vähiin. Markus taas valitteli, ettei juomarasteja ollut tarpeeksi usein ja väsymys iski loppumatkasta. PR:n mieskolmikosta paras sunnuntaina oli Mika Lyytikäinen, 28. Meri Hallisto oli molempina päivinä paras PR-nainen, sijoitus oli molempina päivinä 29.

Katsastusten jälkeen nimettiin Suomen maajoukkue PM-kisoihin, 10 suunnistajaa joka sarjaan. Joukkueen valintaperusteina olivat näiden katsastusten lisäksi aikaisemmat kansainväliset näytöt. Tyttöjen sarjaan valittiin odotetusti Paimion Mirkka Salmelin. Poikien joukkueeseen valintaraati kelpuutti kaksi PR:n nuorta miestä, Markus Lindeqvistin ja Teemu Väreen. Varapaikalle pääsi Matti Tahvonen. Kun Teemu asetti samanaikaiset Teknillisen Korkeakoulun pääsykokeet etusijalle, pääsi Matti kisajoukkueeseen. Näin kolme Paimion Rastin suunnistajaa lähtee edustamaan Suomea kesäkuun alussa Norjaan. Paimion Rastin pitkäjänteinen nuorisotyö tuottaa tulosta.



[Esittely] [Yhteystiedot] [Kilpailut] [Peimarin Rastit] [Tiedotukset]
[Edustusryhmä] [Nuoret] [Verkkovihko] [Keskustelupalsta] [Linkit] [Etusivu]
webmaster@paimionrasti.fi