Paimiolaiset ilman arvometalleja Nilsiässä

Suunnistuksen normaalimatkan Suomen mestaruudet ratkottiin Nilsiän Tahkovuorella. Jyrkät ja vuorimaiset rinteet kysyivät kovaa fysiikkaa, eikä suunnistuksellisesti vaativa maastokaan helpottanut matkan tekoa. Lauantaina ohjelmassa oli karsinta sunnuntain finaaleihin.

Kolme miestä finaaliin

Rastin miehet ovat viime vuosina menestyneet lähinnä joukkueena viesteissä, mutta tänä vuonna suoritukset henkilökohtaisissakin kisoissa ovat parantuneet. 320 karsijan joukosta paikan 60 finalistin joukkoon lunastivat Juuso Lindeqvist (2. karsintaryhmässään), Markus Lindeqvist (3.) ja Janne Virtanen (6.) Teemu Väre eteni pitkään metsässä sarjansa kärkimiesten vauhtia, mutta sortui lopussa lähes 4 minuutin virheeseen, joka pudotti Teemun alle minuutin erolla ulos finaalista. Karsinnat tuottivat myös monelle ennakkosuosikille vaikeuksia. Maajoukkuemiehistä Janne Salmi, Juha Peltola ja Mats Haldin lensivät laulukuoroon.

Rastin naisryhmästä ainoastaan Mirkka Salmelin ylsi A-finaaliin ollen karsintaryhmänsä 18. Milla Vehkaojan suoritus kaatui virheisiin. Nuorten sarjoissa ainoastaan vanhimmat pojat karsivat finaalipaikoista. PR:n Pasi Nurmi putosi B-finaaliin. Nuorten sarjoissa aseteltiin ainoastaan karsinnan tulosten perusteella kilpailjoita sunnuntain lähtölistoille. Parhaan lähtöpaikan lunasti Annamaria Väli-Klemelä D18-sarjassa ollen 9.

Finaalissa rankkaa

Sunnuntaina naisten 8,0 kilometrin kisa sujui maajoukkuenaisten komennossa. Liisa Anttila voitti, Vroni König-Salmi oli hopella ja Marika Mikkola otti pronssia. Mirkka Salmelin sijoittui mukavasti 31:nneksi.

Miesten normaalimatkan mestaruudesta taisteltiin 13,3 kilometrin radalla, joka todella koetteli kilpailjoiden kuntoa ja taitoa. Alkutalven polvileikkauksesta koko kesän toipunut Janne Virtanen toivoi radalle paljon nousuja, jotka kipeällä polvella sujuivat alamäkiä paremmin. Ylämäkiä kyllä riitti kyllästymiseen asti, mutta samoin kivikkoisia ja jyrkkiä alamäkiä. Janne jaksoi taistella sitkeästi loppuun asti virheitä välttäen ja sijoittui ajalla 1.48h hienosti 14:nneksi. “Raateleva” ja “vaativin suunnistuskisa 10:een vuoteen” olivat kommentteja, joilla asiantuntijat ylipitkää kisaa kuvailivat. Voiton vei odotetusti tuore MM-kakkonen Jani Lakanen.

Markus Lindeqvistin ensimmäinen SM-normaalimatka miehissä kärsi yhdestä yli kuuden minuutin virheestä. Markuksen sija oli 28.

- Alussa juoksu sujui vauhdikkaasti. Radan keskivaiheen vaikealla alueella tehdyt virheet heikensivät paljon aikaa. Viimeisten kilometrien rajut nousut kapusin jo silmät sumeana.

Lähes samoilla nuoteilla saapui Juuso Lindeqvist maaliin 40:ntenä.

Päivän parhaasta paimiolaissijoituksesta vastasi Annamaria Väli-Klemelä. Annamaria oli 18-vuotisten tyttöjen sarjassa 13. Paljoa huonommaksi ei jäänyt sijallaan 14. Matias Vanhanen poikien H17-sarjassa. Muita paimiolaissijoituksia: D17 Henna-Riitta Tasanen 27., D18 Heli Lyytikäinen 24., H15 Aleksi Toivola 34., H16 Ville Kivelä 33., Mikael Hellström 41. ja Oskari Heiskanen 49.



[Esittely] [Yhteystiedot] [Kilpailut] [Peimarin Rastit] [Tiedotukset]
[Edustusryhmä] [Nuoret] [Verkkovihko] [Keskustelupalsta] [Linkit] [Etusivu]
webmaster@paimionrasti.fi