Aprillia, aprillia...

Suunnistajan mukana kulkeva laite paikantaa urheilijan, mutta myös mittaa useita fysiologisa suureita


1.4. julkaistu uutinen Paimion Rastin Silja-rasteilla käyttöön otettavasta seurantajärjestelmästä olikin palturia. Vaikka tekniikka kehittyy, niin aivan vielä ei saada metsästä tietoa suunnistajan hienerityksestä tai maitohappoarvoista. Mutta ehkä kymmenen vuoden päästä sitten...

Alla aprillipäivänä julkaistu uutinen.

Paimion Rasti ja Urheilukanava ovat sopineet uuden seurantamenetelmän käyttöön otosta Paimiossa järjestettävillä Silja-rasteilla. Jo Tampereen MM-kisoissakin käytössä olleen gps- paikkannuksen lisäksi suunnistajien mukana kulkeva lähetinyksikkö kerää myös muita fysikaalisia ja fysiologisia suureita, jotka antavat tietoa urheilijan kunnosta ja suorituksen hallinnasta. Ilmanpaine-eron avulla mitattavan korkeusaseman lisäksi tarkkaillaan suorituksen aikana urheilijan sydämen pulssia, ruumiin lämpötilaa, hieneritystä sekä aivojen sähkötoimintaa. Erityisen mielenkiintoinen on sovellus, joka ihon pinnalta haihtuvan vesihöyryn, ilman lämpötilan ja hienerityksen avulla laskee indeksiarvon, jonka avulla voidaan seurata urheilijan taistelua nestevajausta vastaan. Lisäksi laitteella on mahdollista tarkkailla urheilijan lihaksistoon kertyvän maitohapon määrää ja seurata hiilihydraattivarastojen tilaa.

Uuden seurantasysteemin on kehittänyt Turun Biolaakson tiloissa toimiva sairaalalaitteistoja kehittelevä FinnBioTech -yritys, joka on tehnyt yhteistyötä mm. Turun yliopistollisen sairaalan kanssa. Kehittelyyn on osallistunut myös muutamia Paimion Rastin edustusryhmän suunnistajia.

- Näemme tämänkaltaisille sovelluksille olevan kysyntää erityisesti kestävyyslajien parissa, mutta myös muissa lajeissa, kuten joukkueurheilussa, kertoo FinnBioTech -yrityksen toimitusjohtaja Esa Nuoranne.
- Silja-rastit ovat aivan ensimmäisiä testaustilaisuuksiamme, joten odotamme innolla urheilijoiden ja yleisön palautetta tuotteestamme, jatkaa itsekin suunnistusta nuorempana harrastanut Nuoranne.

Seurantalaitteella kerättyä dataa käytetään niin kisapaikalla kuulutuksen apuna kuin myös Urheilukanavan kuvaamassa televisiolähetyksessä kisapäivän iltana.

Paimion Rastin osalta tietoa uudesta seurantamenetelmästä antaa tiedotusvaliokunta (tiedotus(at)paimionrasti.fi).