VaPePa-kuulumisia


Pitkään jatkuneen hiljaisen kauden jälkeen viime syksynä alkoi tapahtua. Ensin oli 3.11. etsintäharjoitus iltapimeällä Kaarinan keskustassa. Rastilaisia oli mukana Lasse Sillanpään johdolla vajaa kymmenkunta.

17.11. saimme etsintähälytyksen kotikentälle Paimion poliisiasemalle klo 13.30. Etsintään osallistui 6 rastilaista ja lisäksi ryhmäämme vahvistivat Paimion Kairankiertäjien partiolaisryhmä ja Sauvon VPK:n etsintäryhmä. Kadonnut löydettiin 1½ tunnin etsinnän jälkeen menehtyneenä.

Uusi hälytys tuli 4.12. klo 11 Sauvoon, jossa kokoontumispaikkana oli seurakuntakeskus. Mukaan saatiin jälleen päiväaikana vain 8 rastilaista. Kadonnut löytyi hyväkuntoisena erään talon pihapiiristä naapuri-isännän havaitsemana.

Syksyllä käynnistimme myös Rastin etsintäryhmien tietojen päivityksen. Samalla muutimme hälytysorganisaatiota siten, että seuran yhteyshenkilöinä toimivat allekirjoittaneen lisäksi 1. varamiehenä Juhani Harittu ja 2. varamiehenä Uolevi Piispanen. Rastin sisäisiä ryhmiä ovat entiset viisi "kyläryhmää" sekä uutena ryhmänä opiskelijoiden Turku-ryhmä. "Kyläpäällikköinä" toimivat Kriivarissa Keijo Kaarlela, Oinilassa Lasse Sillanpää, Preitilässä Juhani Harittu, Tapiolassa Heikki Pajunen, Vistalla Reijo Hallisto ja Turussa Mika Lyytikäinen (Mika sai ensimmäisenä kaavionsa (4x4) kuntoon, hienoa!).

Nämä "kyläpäälliköt" keräävät kuhunkin ryhmään neljä neljän hengen "autokuntaa" mieluiten samalta "katualueelta", jolloin kuljetukset etsinnän kokoontumispaikalle saadaan nopeasti ja vähin kustannuksin hoidettua. Nyt kehotankin kaikkia vapaaehtoiseen pelastuspalveluun valmiita rastilaisia ottamaan yhteyttä em. "kyläpäälliköihin" ja ilmoittamaan halustaan osallistua tähän tärkeään tehtävään lähimmäisen auttamiseksi hädän hetkellä.

Koulutuksena tullaan järjestämään etsintäkurssi 19.-21.3.2004 Piikkiön Osuuspankin tiloissa, pe klo 18-21, la klo 9-16 ja su 9-16. Lisätietoja ja ilm. puh. 4732 100 tai 040 5814 906 helmikuun aikana. Lisätietoa tarvittaessa myös urheiluseurat -palstalla Kunnallislehdessä. Toivon runsasta osanottoa tämän etsintälajin koulutukseen.

VaPePa-terveisin Lasse Partanen