Nuorten Jukola 2007 Paimiossa

Vuoden 2007 Nuorten Jukola on myönnetty Paimion Rastin järjestettäväksi. Nuorten suurin suunnistustapahtuma järjestetään Preitilän alueella, Paimion sairaalan lähiympäristössä. Nuorten Jukola järjestetään tuolloin jo 22. kerran.

- Preitilän alue sopii erittäin hyvin lasten ja nuorten kilpailualueeksi. Siellä on mahdollisuus laatia Nuorten Jukolan eri osuuksille hyvinkin eritasoisia ratoja. Paimion Rasti tunnetaan paitsi hyvästä nuorisotoiminnastaan myös laadukkaiden kilpailutapahtumien järjestäjänä, selvittää Suunnistusliiton nuorisopäällikkö Anneli Miettinen valintaperusteita.

Nuorten Jukolaan osallistuu vuosittain lähes 200 joukkuetta. Joukkueeseen kuuluu seitsemän 10–18-vuotiasta suunnistajaa.

- Joukkueen sisällä tasoerot ovat isot, sillä nuorimmat voivat olla oman suunnistusuransa alussa ja vanhimmat ovat suunnistaneet jo useita vuosia. Tämä pitää huomioida sekä Nuorten Jukolan maastovalinnoissa että aikanaan ratasuunnittelussa, Miettinen korostaa.

Nuorten Jukolaa ennen Paimion Rastilla on edessä muitakin vaativia järjestelytehtäviä. Joka vuotinen Silja-rastit on vuonna 2005 katsastuskisa maailman cupiin. Vuonna 2006 kilpaillaan Sauvossa yösuunnistuksen SM-mitaleista.

Ensi vuonna Nuorten Jukola järjestetään Raumalla. Tapahtuma on järjestyksessään 20. Vuoden 2006 Nuorten Jukolan järjestää jyväskyläläinen Suunta 101 Laajavuoren urheilukeskuksessa.