Juuso Lindeqvist uudessa operaatiossa

Juuso Lindeqvistin vahvan kehityskäyrän puolitoista vuotta sitten katkaissut peroneusjännevamma jatkaa ongelmien tuottamista. Tasan vuosi sitten tehty katkenneen jänteen korjaaminen oli sen verran iso operaatio, että paluu kilpakentille on kestänyt. Toukokuun lopulla miehen ensimmäinen kilpailu Orimattilassa päättyi suureen pettymykseen, kun jänne aiheutti edelleen kipua.

- Sain huhtikuun lopussa kortisonipiikin ja se rauhoitti jännettä niin, että pystyin treenaamaan kolmisen viikkoa. Orimattilassa ensimmäinen vihlaisu tuli kuitenkin jo K-viitoituksella.

Seuraavana päivänä tehtiin leikkauspäätös.

- Ortopedi Jussi Rantanen kertoi että operaatio on edessä ennemmin tai myöhemmin. Parasta oli tehdä se heti. On se hirveä pettymys, kun en pääse taaskaan Jukolaan mukaan.

4.6 tehty leikkaus onnistui hyvin.

- Rantanen sanoi, että korjattu jänne oli niin tiukasti kiinni jännetupissa ettei suunnistuksen ongelmat ole mikään ihme. Jänne vapautettiin, ja nyt on olennaista pitää se koko ajan liikkeessä, jottei sama vaiva toistu.

Leikkauksen tarpeellisuus ja ongelman selviäminen oli Juusolle helpotus. Nyt voi taas lähteä suuntaamaan tuleviin koitoksiin. Ensin pitää kuitenkin malttaa kolmisen viikkoa, jonka jälkeen alkaa varsinainen kuntoutusjakso.

- Syksyllä olen mukana kuvioissa!!