Hornik, Westerlund ja Niemi Paimion Rastin uudet nimet


Myös Jere Sipponen palaa seuraan Lidingön-kautensa päätteeksi.

Paimion Rastin edustusryhmä vahvistuu tulevalle kaudelle kolmella kovalla nimellä. Jatkossa punavihreisiin pukeutuvat Aleksandra Hornik, Ina Westerlund ja Vili Niemi. Lisäksi Jere Sipponen palaa seuraan Lidingön-kautensa päätteeksi.

Aleksandra Hornik, 20, on Puolan maajoukkuenainen, joka on edustanut maataan jo useissa nuorten sekä aikuisten arvokisoissa. Hän otti nuorten keskimatkan MM-hopeaa vuonna 2016. Myöhemmin samana vuonna hän ylsi aikuisten puolella MM-sprintissä 14:nneksi. Kuluneella kaudella läntisen Puolan Poznañissa asuva Hornik otti pitkän matkan pronssia sotilaiden MM-kisoissa Haminassa. Lisäksi hänellä on plakkarissa nippu Puolan-mestaruuksia. Pohjoismaissa hän on viime kaudet edustanut ruotsalaista OK Kolmårdenia.





Kauniaisten OK77:sta siirtyvä Ina Westerlund, 25, on kuluneella kaudella lähestynyt kotimaista kärkeä. Espoolainen oli SM-keskimatkalla yhdeksäs ja sprintissä kymmenes. Hän kertoo seuranvaihdon kummunneen uusien haasteiden ja erityisesti kovien viestikisojen toiveista.

− Tavoitteena on hyvät suoritukset suurviesteissä sekä sijoitus viiden parhaan joukkoon henkilökohtaisessa SM-kisassa, ja lisäksi uusi SM-sprinttiviesti kovasti kiinnostaa. Vahvuuteni suunnistajana on monipuolisuus, mutta paljon riittää opittavaa, mikä tietysti motivoi jatkamaan harjoittelua, sanoo Westerlund.




Vili Niemi, 28, on takavuosina pukeutunut useita kertoja Suomen maajoukkuepaitaan sekä nuorten että aikuisten puolella. Oulussa nykyään asuva Rajamäen Rykmentin kasvatti on taitava ja venymiskykyinen viestimies, joka on saavuttanut menetystä myös erityisesti sprinteissä. Hän toteaa haluavansa haastaa itseään vaisun edelliskauden jälkeen ja hakea uusia virikkeitä harjoitteluun uuden seuran kautta.

− Pikkupojasta asti on ollut unelmana suurviesteissä menestyminen, ja Paimion Rastissa kärkipään sijat ovat realistinen tavoite. Tavoitteeni on myös punnertaa itseni huippusprintteriksi. Odotan innolla tulevia yhteisiä leirejä, joissa päästään sparraamaan toinen toisiamme. Tulevat suurviestit potkivat kovasti eteenpäin talven
treeneissä, kertoo Niemi.





Paluun kasvattiseuraansa tekee Jere Sipponen, 24, joka suunnisti kuluneen kauden ruotsalaisen IFK Lidingön riveissä. Kevään Tiomila-viestissä hän avaajana sijoittui joukkueensa kanssa kahdeksanneksi.

− Suurviestit ovat ykköstavoite. Eniten minulla on kehitettävää suoritusvarmuudessa. Ruotsin-vuosi antoi paljon, ja ehdottomasti parasta olivat seurakulttuuri ja tiiviit yhteistreenit. Näistä voi myös ammentaa oppia laajemminkin Suomeen toimintakulttuurin kehittämisessä, arvioi Sipponen.

Lisäksi Paimion Rastin miehistä Henri Kalve jättäytyy seurasta ja siirtyy uusien haasteiden pariin. Paimion Rastin kasvatti Kalve ehti esiintyä muun muassa pari kertaa Tiomilan ykkösjoukkueessa.

Paimion Rasti kiittää lämpimästi Henriä seurakaveruudesta, kovista suorituksista ja lukuisista talkootunneista seuran hyväksi sekä toivottaa erinomaista jatkoa yhteisillä kilpa-areenoilla!

Kuvat: WorldofO.com, Eva Roos, Vili Niemi ja Paimion Rasti