PR-Venlat viidenneksi, veljekset seitsemänneksi

Suunnistuskesän kohokohta, Jukola-viikonloppu, tarjosi jälleen hetkiä ja tuntemuksia laidasta laitaan. Paimion Rastin kannalta kokonaisuus Joensuun Enossa oli vahvasti positiivinen, sillä naiset ylsivät Venlojen viestissään upeasti viidenneksi, miehet puolestaan nousivat yön pieneltä takamatkalta lopulta sijalle seitsemän. Hienoista tuloksista huolimatta pieni kaiherrus jäi siitä, että molemmissa viesteissä oli mainiot mahdollisuudet vielä parempaan.

Naisten hieno loppukiri
Nina Temjakovan avausosuus eteni täydellisesti kärkiryhmässä viimeiselle hajonnalle asti, jossa oman rastin löytymiseen meni yli kaksi minuuttia. Tästä seurauksena meno takkusi myös seuraavilla rasteilla, joten vaihdossa ero kärkeen oli venähtänyt yli neljään minuuttiin.

Jo aiemmissa suurviesteissä loistanut Emma Silvennoinen teki nyt Jukola-debyyttinsä ykkösjoukkueessa. Jälki oli näyttävää: lähes virheettömällä suunnistuksella koko osuuden pohja-aika ja vaihtoon komeasti kolmosena. Ero kärkeen ei juurikaan supistunut, sillä ruotsalainen voittaja Alfta-Ösa OK johti viestiä tässä vaiheessa yli neljän minuutin marginaalilla.

Viime aikoina sairastellut Saara Norrgrann ei ollut kolmannella osuudella fyysisesti läheskään parhaimmillaan ja joutui lisäksi koukkimaan pari minuuttia. Norrgrann vaihto kuudentena, vajaat kuusi minuuttia kärjen takana. Kärjen tilanne viimeiselle osuudelle lähdettäessä oli tasoittunut, ja ykköspaikalle oli noussut sveitsiläinen OL Norska ex-supertähti Simone Nigglin hirmujuoksulla.

Ida Marie Næss Bjørgulin ankkuriosuus alkoi ikävän tylysti: heti vaativalle ykkösrastille useamman minuutin virhe, ja ensimmäisellä väliaikarastilla sijoitus vasta 12. Siitä kuitenkin alkoi norjalaisen huima veto, jonka tuloksena sijoitus nousi pykälä pykältä. Koko naistiimi sai juhlia yhdessä loppusuoralla viidettä sijaa.

− Ykkönen oli todella paha rasti tiheikössä, en vain kerta kaikkiaan päässyt hetkeen kartalle ja menin ihan vierestäkin ohi. Sitten alkoi sujua, ja vaikka tuli muitakin virheitä, pystyin suunnistamaan hyvin ja aktiivisesti. Fyysisesti oli kyllä vahva olo, kertasi Bjørgul.

− Tavoittelimme sijoitusta kahdeksan joukkoon, ja se toteutui reippaasti. Toki virheettömästi olisi ollut mahdollista vielä korkeammalle, ja etenkin Idan ekstraminuutit heti ankkuriosuuden alussa olivat tässä mielessä ikäviä. Emman toisen osuuden kärkiaika oli tosi hienoa katsottavaa. Tyytyväisiä ollaan ilman muuta, sanaili naisten valmentaja Teemu Väre lopputuloksesta.

PR:n kakkosjoukkue sijoittui Harpatinvaaran rinteillä 37:nneksi. Ykkösjoukkueen viides sija on Paimion Rastin toiseksi paras Venlojen viestissä, kun viisi vuotta sitten juhlittiin hopeaa.

Jussit vajaamiehisesti hyvään tulokseen
Paimion Rastin haaveet jopa voittotaistoon pääsystä kokivat julman kolauksen Jukolan alla perjantaina, kun pisimälle osuudelle laitettu Fredric Portin sairastui flunssaan ja joutui tekemään päätöksen kotiin jäämisestä. Tämä johti joukkueen kokoonpanossa muutoksiin, mutta tavoite top 5 -sijoituksesta pysyi voimassa.

PR joutui kuitenkin takaa-ajoasemiin jo avauksessa, kun Jesse Laukkarinen teki kaksi selkeää virhettä ja vaihtoi runsaat neljä minuuttia kärjen takana. Portinin poisjäännin myötä pidemmät osuudet saaneet Bartosz Pawlak ja Mikko Huhtinen suunnistivat varsin hyvin, mutta kärjessä mentiin niin kovaa, että eroa tuli lisää minuutteja. Viestin voittaja, ruotsalainen IFK Göteborg, karkasi muilta kauas jo kakkososuudella eikä sen jälkeen enää käytännössä kärkipaikkaa muille luovuttanut.

Varamiehistöstä ykköseen noussut Markus Lindeqvist ja Daniel Stenlund suunnistivat lyhyimmillä nelos- ja viitososuudella stabiilisti, ja tässä vaiheessa PR kulki sijalla 15. Frédéric Tranchand tikkasi oman osuutensa virheistä huolimatta huimaa kyytiä ja lähetti Olav Lundanesin ankkuritaistoon 11:ntenä. Mitalisijoille oli matkaa yhdeksän minuuttia.

Lundanes teki alkumatkan vaativassa rinteessä parin minuutin pummin, mutta muuten matkavauhti oli niin kovaa, että joukkue kerrallaan jäi kyydistä taakse. Loppukilometreillä kovimmaksi vastukseksi osoittautui Helsingin Suunnistajien superjuniori Olli Ojanaho, joka Lundanesista jo jäätyään imi tämän kiinni ja ponkaisi viimeiseltä rastilta sellaiseen kiriin, ettei norjalaisella ollut aseita siihen vastata. Lopputulos oli PR:lle kuitenkin alkuasetelmiin nähden ilahduttava seitsemäs sija. Lundanes oli koukustaan huolimatta ankkuriosuuden nopein.

− Tämä oli meiltä joukkuesuoritus. Portinin sairastumisen saimme nollattua, ja varamiehenä Markus hoiti homman erinomaisesti. Olen erittäin tyytyväinen siihen rohkeaan tapaan, jolla joukkue suunnisti. Kiitos seuran historian toiseksi parhaasta tuloksesta kuuluu urheilijoiden lisäksi koko valmennusporukalle ja seuralle, linjasi miesten valmentaja Juuso Lindeqvist.

Topiakselta huimaa vauhtia kakkosjoukkueessa
Ykkösjoukkueiden ohella viikonlopun parasta antia oli Topias Arolan vauhti. Nuorukainen suunnisti PR-kakkosjoukkueessa peräti viidenneksi parhaan osuusajan viitososuudella. Se on huikea osoitus vasta 16-vuotiaan kyvyistä, ja lupaa myös erittäin hyvää ensi viikolla käytäviä nuorten EM-kilpailuja silmällä pitäen. Kakkosjoukkueen loppusijoitus Enossa oli 56.

Harpatin kilpailumaasto oli Jukolan lähihistorian vaativimpia, ja isoja virheitä nähtiin huippusuunnistajiltakin kasapäin. Mukana suunnistusjuhlassa oli pitkälti yli 16000 osanottajaa sekä valtava määrä katsojia ja tukijoukkoja. Sää oli suosiollinen, ja lämpöä oli yölläkin vähintään riittävästi.

Ensi vuonna Jukolan viesti käydään Hollolassa Hälvälän taidollisesti haastavassa suppamaastossa.