PR Joensuu-Jukolaan vahvoin joukkuein

Viikonloppuna koittaa jälleen eräs suunnistuskauden huikeimmista hetkistä, kun Jukolan viesti kokoaa kaikki lajin ystävät urheilemaan ja nautiskelemaan, tällä kertaa Joensuun Enoon. Toissa vuonna Paimion Louna-Jukolassa tehtyjä osanottoennätyksiä ei rikota, mutta Joensuu-Jukolan luvut ovat silti komeita: Venlojen viestissä yli 1300 ja Jukolan viestissä lähes 1600 joukkuetta, suunnistajia yhteensä noin 16400.

Vain viikonlopun ajan elävään, kuhisevaan Jukolan kylään odotetaan lisäksi kymmeniä tuhansia muita kisavieraita.
Paimion Rastilla odotukset ovat todella korkealla. Kaiken onnistuessa on sekä Venloissa että Jukolassa erinomaiset mahdollisuudet aivan kärkisijoille asti. Erityisesti miesten seitsikko on kenties kovatasoisin PR:n Jukola-historiassa huolimatta Fredric Portinin viime hetken poisjäännistä.

Naisten ykkösnelikko on odotetun kaltainen: alkuosuuksilla niihin erikoistuneet naiset ja lopussa kovimmat tykit. Joukkue on viimevuotiseen nähden miltei kokonaan ”uusi”, sillä vain Saara Norrgrann kolmannella osuudella oli mukana myös tuolloin Lappee-Jukolan ykkösessä. Kovia naisia jäi nytkin varalle ja kakkosjoukkueeseen.

– Naisten tilanne on niin hyvä kuin se voi olla. Odotuksissa on haastava ja kovatasoinen kisa. Tavoitteena on tehdä oman tason mukaiset vahvat suoritukset, minkä pitäisi riittää top 8 -sijaan, sanoo naisten valmentaja Teemu Väre.

Miesten viestissä ratamestarit pyrkivät tarjoamaan taktista haastetta sillä, että toinen osuus on viestin pisin ja sijoittuu samalla yön hämärimpiin hetkiin. Tuolle osuudelle PR oli jo asettanut Suomen ykkösmiehen, Fredric Portinin, varmistamaan hyviä asemia jatkoon ja parhaassa tapauksessa jopa karkaamaan muilta. Perjantaiaamun ikävät uutiset kuitenkin kertoivat, että mies on flunssassa ja joutuu jäämään kotiin. Takaiskusta huolimatta tiimi on edelleen rautaa, kun korvaavaksi mieheksi ykköseen nousi näin Markus Lindeqvist. Kovimmat miehet, Frédéric Tranchand ja Olav Lundanes, vastaavat odotetusti kahdesta viimeisestä osuudesta.

– Onnistuneella joukkuesuorituksella olemme sunnuntaiaamuna varmasti korkealla. Tavoitteeksi olemme asettaneet sijoittumisen viiden parhaan joukkoon, linjaa miesten valmentaja Juuso Lindeqvist.

Venlojen viestissä Paimion Rastin historian paras saavutus on kakkostila viisi vuotta sitten. Miehet ovat yltäneet parhaimmillaan viidenneksi vuonna 2010. Viime vuonna PR-Venlat sijoittuivat äärimmäisen tiukan kamppailun päätteeksi yhdeksänneksi, kun taas miehet joutuivat tyytymään sijaan 19.

Harpatinvaaran kilpailumaasto on sekä suunnistuksellisesti että fyysisesti vaativa. Alue sisältää tavallaan useampiakin erilaisia maastotyyppejä, mikä tarjoaa suunnistajille monipuolisia ja ehkä yllättäviäkin haasteita. Luvassa on sikäli poikkeuksellisen ”urbaani” Jukola, että kilpailukeskus sijoittuu käytännössä keskelle Enon kirkonkylää. Viimeisimmät sääennusteet lupaavat kirkasta ja puolipilvistä, joten Jukolan yöstä ei näytä tulevan esimerkiksi viime vuoden sateessa koetun pimeä.

Kaikkiaan Paimion Rasti osallistuu Joensuu-Jukolaan viidellä Venla- ja neljällä Jukola-joukkueella.

Venlojen viesti
Paimion Rasti 1
1. Nina Temjakova (6,9 km)
2. Emma Silvennoinen (6,7 km)
3. Saara Norrgrann (6,0 km)
4. Ida Marie Næss Bjørgul (8,2 km)

Jukolan viesti
Paimion Rasti 1
1. Jesse Laukkarinen (12,9 km)
2. Bartosz Pawlak (14,3 km)
3. Mikko Huhtinen (12,5 km)
4. Markus Lindeqvist (7,7 km)
5. Daniel Stenlund (8,0 km)
6. Frédéric Tranchand (11,0 km)
7. Olav Lundanes (13,9 km)