Jarkko Rantoja Paimion Rastiin

Paimion Rastin nuoret etenevät hyvässä myötäisessä kohti kilpailukautta. Uutena kasvona PR-nuoriin liittyy H16-sarjan Jarkko Rantoja. Jarkko on kovan luokan kestävyysurheilija, jonka parhaat saavutukset ovat tähän mennessä ampumahiihdon parista. Maaliskuun lopulla Oulussa Jarkon ampumahiihtokausi päättyi upeasti SM-kultamitaleihin pikamatkalta ja viestistä - aivan kuten viime vuonnakin!

Suunnistuksessakin Jarkko ylsi viime kesänä parhaimmillaan SM-plaketille. SM-sprintissä hän oli 10. ja erikoispitkällä 15.

Edellisessä seurassaan Rastiketuissa Jarkolla ei ollut oikein saman ikäisiä harjoitus- ja kilpailukavereita. Niinpä vauhdikas suunnistaja hakeutui Paimion Rastiin kehittämään lajitaitojaan.

– Uudessa seurassa odotan erityisesti hyviä harjoituksia leireillä ja että pääsisin juoksemaan viestejä muutenkin kuin Jukolaan, kertoo Jarkko.
Tweet