Sata suunnistussuoritusta - ja reilusti päälle

Sata suunnistussuoritusta kauden aikana! Haaste heitettiin Paimion Rastin nuorille viime kevättalvena - ja haaste otettiin vastaan. Tammikuun yhteenlaskut kertoivat hienoja lukemia isolle joukolle ja ahkerimmille pitkästi yli sata suoritusta.

Sadan suunnistussuorituksen rajapyykin ylitti viisi nuorta miestä: Leo, Voima, Tuomo, Klaus ja Topias eikä Jaanakaan jäänyt tästä rajasta kuin kaksi vaivaista suunnistuskertaa. Viisikon kaksi vanhinta porskutti vuoden läpi lähes "joka toinen päivä suunnistamassa" -tahdilla, sillä Klausille tuli 157 ja Topiakselle 158 suunnistusta. Leon lukema oli 111, Tuomon 108 ja Voiman 100.

Jaanan lisäksi satasen rajapyykkiä hätyyttelivät myös Essi (86) ja Juuso (80). Komeat lukemat kirjasivat myös Talvi (72) ja Selina (61).

Ja kyllähän se ahkera harjoittelu näkyikin nuorten viime kauden tekemisissä! Niinpä haaste on uusittu tälle kaudelle. Kisailumielessä lappuja täyttävät 14-sarjalaiset ja nuoremmat - mutta toki jokainen vanhempikin voi ottaa haasteen vastaan: millaiseksi kunto ja taito kehittyy 30, 70, 100 tai vaikkapa 150 suunnistuskerralla!

Nuorille on siis luvassa pieni palkinto myös 30 tai 70 kerran ylittämisestä, jos 100 tuntuu vielä liian kaukaiselta. Jos et ole vielä ehtinyt omaa kaavakettasi saamaan, voit kysellä sellaista Jaanalta tai Jonnalta.