Arolalle ja Dambelle SM-kultaa

Topias Arola päätti lauantaina loistavan kautensa parhaalla mahdollisella tavalla suunnistaen Suomen-mestaruuteen 15-vuotiaiden poikien erikoispitkällä matkalla Hämeenkyrössä. Kausi oli Topiakselle henkilökohtaisten SM-kisojen osalta ”täyskäsi”: kolme kultaa ja kaksi hopeaa.

Erikoispitkän mestaruus vaikutti ensin karkaavan kovimmalle kilpakumppanille, Tampereen Pyrinnön Leo Matinheikille, joka yhteislähtökisaa koko matkan johdettuaan tuli maaliin ensimmäisenä. Pian kuitenkin selvisi, että yksi rasti oli jäänyt kokonaan väliin, joten kulta meni Topiakselle runsaan kahden minuutin erolla hopeanmitalistiin.

– Kulku ei ollut kummoinen, mutta suunnistus meni varsin hyvin. Vähän jouduin koukkimaan, kommentoi Topias, joka joutui kartanvaihdon yhteydessä ottamaan käyttöön myös uuden kompassin vikaantuneen vanhan tilalle.

Klaus Haanpää oli samaisessa 15-vuotiaiden sarjassa 13. Vastaavassa tyttöjen sarjassa Milja Väätäjä sijoittui yhdeksänneksi tehtyään loppumatkalla komean nousun kolmosrastin jättivirheen jälkeen.

Inga Dambe otti selvällä erolla omansa D35-sarjassa: SM-kultaa reilun puolentoista tunnin väliaikalähtökilpailussa koko ajan kisaa johtaen ja etumatkaa lisäten.

Naisten pääsarjassa Eveliina Hirvonen oli pitkään mukana mitalitaistossa. Pari pientä virhettä puolimatkan jälkeen tiputtivat hänet kymppikärjen ulkopuolelle, josta hän kuitenkin sitkeästi taisteli takaisin päätyen hienosti yhdeksänneksi.

Miesten pääsarjassa PR:n parhaana 27,5 kilometrin radan suunnisti Daniel Stenlund nousten ensimmäisen lenkin virheiden jälkeen lähemmäksi kärkeä ja sijoittuen 15:nneksi. Paremmin aloittanut Mikko Huhtinen hyytyi viimeisillä kilometreillä raskaasti ja päätyi sijalle 20.