Nuorisoviestistä upea kolmas tila

Paimion Rastin nuoret sijoittuivat hienosti kolmanneksi Nuorisoviestin HD11-16 -sarjassa Raisiossa. Tällä kertaa voi hyvin sanoa, että PR:n seitsemänhenkisessä joukkueessa oli seitsemän erinomaisesti onnistunutta suunnistajaa.

Aloitusosuudella Klaus Haanpää teki juuri sen, mitä aloituksessa tuleekin tehdä: toi viestin vaihtoon hallitusti kärjen tuntumassa sijalla 9. Toinen osuus oli lyhyt, vauhdikas putkiosuus, jolla Casper Fingerroos nosti sijoitusta pari pykälää ja nipisti eron kärkeen alle minuuttiin.

Casperin takana letka alkoi jo rakoilla, joten kolmososuudella oli Milja Väätäjän paikka iskeä. Niinpä Milja niittasi lopullisesti PR:n joukkueen kärkikolmikkoon. Kolmososuudella vaikutti siltä, että kilpailun ehdoton ennakkosuosikki, viidellä Nuorten Jukola -voittajalla matkassa ollut Tampereen Pyrintö olisi karkaamassa. Nelososuudella Voima Tuomasjukka oli kuitenkin toista mieltä. Voima otti upealla juoksulla kärjen kiinni ja vaihtoi toisena vain kaksi sekuntia Espoon Suunnan takana.

Niinpä vitososuuden 12-vuotias Jaana Haapala pääsi hurjaan paikkaan 16-sarjan SM-viestihopeamitalistin Melina Lahdenperän kyydissä. Jaana ei kuitenkaan juuri antanut periksi. Melina sai eroa aikaiseksi vain 49 sekuntia ja samalla muut joukkueet alkoivat lopullisesti pudota kärkikolmikon EsSu:n, TP:n ja PR:n kyydistä.

Kutososuudella punnittiin 13-vuotiaan Essi Hölsön vauhti, kun kovimmilta kilpakumppaneilta starttasivat matkaan 16-vuotiaiden EM-kisaedustajat Maria Määttänen ja Lotta Eerola. Essikin sai osuudestaan kiitettävän arvosanan, sillä EM-kävijät saattelivat ankkurinsa matkaan alle 1,5 minuuttia ennen Essiä. Vastaavasti neljänneksi noussut Lynx oli jäänyt Paimion joukkueesta jo yli kuuden minuutin päähän.

Ankkuriosuudella 16-sarjan kolminkertainen SM-kultamitalisti Mikko Eerola johdatti vääjäämättä Tampereen Pyrinnön voittoon. Taistelussa kakkossijasta matka loppui PR:n Topias Arolan kannalta pikkuisen kesken. EsSun Topias Kempin etumatkasta jäi lopulta jäljelle vain kolme sekuntia.

Kaiken kaikkiaan PR-nuoret osoittivat kulkevansa siis hyvällä tiellä Suomen vauhdikkaimpien suunnistajanuorten keskellä. Nuorisoviestin kokoonpano kun mittasi monipuolisesti seuran nuorten tasoa. Joukkueen seitsemästä suunnistajasta vähintään kolmen piti olla tyttöjä ja joukkueen yhteisikä sai olla korkeintaan 100 vuotta.

10-12-vuotiaiden rastireitti-/tukireittisarjassa PR:n ykkösjoukkue Talvi Tuomasjukka, Topi Virtanen, Sampo Oksa ja Leo Haanpää oli noin 90 joukkueen kilpailussa sijalla 27. Kakkosjoukkue Aapo Virtanen, Aatos Axelin, Sofia Fingerroos ja Juuso Haapala oli sijalla 59. Vanhempien sarjassa suunnistivat lisäksi Eelis Axelin ja Tuomo Haapala yhdistelmäjoukkueessa AngA:n kanssa.


Kuva: Ilkka Seppä