Portin pohjusti viitossijan MM-viestissä

Fredric Portinin MM-urakka sai mukavan päätöksen lauantaina, kun mies suunnisti erinomaisesti toisen osuuden Suomen miesten viidenneksi päätyneessä viestijoukkueessa. Neljäntenä osuudelleen päässyt "Porren" teki hienoa työtä taipuen hieman vain aivan maailman ykkösnimille ja toi Suomen vaihtoon kolmantena.

– Viesti oli hyvä päätös kisoille, olimme koko joukkue tyytyväisiä. Radan keskiosalla vähän haparoin, mutta lopussa väänsin ruuvia kovempaa ja juoksin tosi hyvin, kertasi Fredric.

Suomi kisasi viestiä miltei ”paikallisjoukkueella”, sillä muita osuuksia veivät naapuriseura Angelniemen Ankkurin Miika Kirmula sekä Mikko Sirén, joka hävisi pronssikamppailun vasta aivan ankkuriosuuden loppuosalla. Maailmanmestaruuteen jyräsi suvereeniin tyyliin Norja.

PR-väriä nähtiin myös heti seuraavalla sijalla, kun Frédéric Tranchand ankkuroi Ranskan kuudenneksi. Vauhdin puolesta Fredo olisi uhannut Suomeakin, mutta lukuisia virheitä ei kovalla menollakaan saanut anteeksi.

Naisten puolella Inga Dambe avasi Latvian viestin hienosti vaihtaen viidentenä vain 19 sekuntia kärjestä. Sijoitus maalissa oli kahdeksas. Pitkään kullassa kiinni olleet Suomen naiset taipuivat pronssille napaten kuitenkin samalla kisojen ainoan suomalaismitalin.

Torstain raa’assa, Norjan rajalinjallakin koukanneessa pitkän matkan kisassa Fredo teki tasaista jälkeä ja vältti isommat virheet, mistä palkintona oli jälleen kahdeksas sija. Pääosin yksin matkaa tehnyt ranskalainen harmitteli lähinnä matkalla muodostuneita letkoja, sillä lähtöväli oli vain kaksi minuuttia, ja monet edelle ehtineistä saivat vauhtiapua takaa kiinni tulleista.

Fredric puolestaan hävisi pahasti nopeimmille jo alun erittäin pitkällä rastivälillä, eikä hyvä loppuvetokaan riittänyt nostamaan sijoitusta 16:a paremmaksi. Ingan kohtaloksi naisten kilpailussa koitui hylkäys. Kultaa kahmivat miehissä Norjan Olav Lundanes ja naisissa jo toistamiseen Ruotsin Tove Alexandersson.

– Kokonaisuutena kisaviikko oli ehkä pieni pettymys. Halu menestyä oli suuri, mutta tein liikaa virheitä. Fyysinen vire oli hyvä, olisi vain pitänyt suunnistaa paremmin. Onneksi viestissä tuli hyvä veto, summasi Fredric kisaviikkonsa.

– Hieman keskinkertaiset tulokset toki turhauttavat, nämä kisat ovat kuitenkin olleet tietynlainen päätavoite kaikki Suomessa asumani vuodet. Mutta ei urheilu tähän lopu, tästäkin koitoksesta on opittu monia asioita. Ensi vuoden MM-kisat Virossa ovat jo kirkkaana mielessä, linjasi puolestaan Fredo ajatuksiaan.

Kuva: WorldofO.com