Halikko-voitto jälleen kotiin!

PR jatkoi lauantaina Salon Kavilannummella siitä, mihin vuosi sitten kivenheiton päässä Tampaltan maastossa jäi: Halikko-viestistä toinen perättäinen voitto ja samalla kolmas voitto viimeisen neljän vuoden aikana. Varman tasaisesti sujuneiden 14 ensimmäisen osuuden jälkeen Frédéric Tranchand nosti joukkueen selvään voittoon lopun isohkosta virheestään huolimatta ja sai tuuletella rauhassa maaliin koko joukkueen kera.

Tasaisen laadukasta suoritusta kuvaa hyvin se, että joukkueen sijoitus jokaisessa vaihdossa oli toinen tai kolmas, enimmillään reilun minuutin kärkeä perässä. Avausosuudella Jesse Laukkarinen pääsi jopa heti ykkösvälillä puolivahingossa kaikilta muilta karkuun, kunnes osuuden lopussa joutui taipumaan kakkoseksi.

Kolmen suunnistajan yhtäaikaisilla 2.–5. osuuksilla PR pysyi siis kakkossijalla edellään aina MS Parma sekä yhdessä vaihdossa lisäksi lohjalainen Hiidenkiertäjät. Inga Dambe pääsi toiseksi viimeiselle osuudelle 53 sekuntia MS Parman maajoukkueessakin esiintyneen Maija Sianojan perään, ja vaikka ero matkalla hieman kasvoi, sai Dambe supistettua eron vaihtoon tultaessa tasan minuuttiin.

Tranchand aloitti takaa-ajon vauhdikkaasti ja oli jo ensimmäisellä väliaikarastilla aivan MS Parman nuoren Sami Hämäläisen kannassa. Hämäläisen sorruttua virheisiin pääsi ”Fredo” reippaasti karkuun ja leimasi ennen loppulenkkiä yleisörastilla jo lähes neljän minuutin keulassa.

Kisa ei kuitenkaan vielä ollut ohi, sillä Tranchand tipahti kartalta täysin lähestyessään kolmanneksi viimeistä rastia, ja aikaa tuhraantui minuutti toisensa perään. Muu joukkue ja koko seuran väki sai jo tovin pureskella kynsiään ennen kuin Tranchand viimein ilmestyi Kavilan moottoriradan reunapenkalle ja polkaisi voitonjuhlat käyntiin. Voittomarginaali oli lopulta tasan kaksi minuuttia MS Parmaan, joka niukasti sai pidettyä kakkossijansa ennen hurjasti kirinyttä tamperelaista Kooveetä.

– Alkumatka meni varsin hyvin, ja yleisörastilla tiesin olevani johdossa. Ja kolmanneksi viimeisellä en yhtäkkiä tiennytkään yhtään missä olen. Näin muitakin rasteja mutta en vain saanut kiinni. Ja vasta viimeisellä rastilla leimattuani kuulin, että voitamme, kertasi Tranchand ankkurointiaan.

Voittojoukkueessa suunnistivat Jesse Laukkarinen, Saara Norrgrann, Tero Heikkilä, Janne Virtanen, Essi Hölsö, Milja Väätäjä, Klaus Haanpää, Salla Fagerudd, Topias Arola, Juha Suominen, Sami Valkama, Markus Lindeqvist, Daniel Stenlund, Inga Dambe ja Frédéric Tranchand.

PR:n kakkosjoukkue teki myös osaltaan loistotyötä, ja Jere Sipponen nosti hyvällä ankkuroinnillaan joukkueen sijalle 15, joka on uusi kakkosjoukkueen ennätys. Kolmosjoukkue oli runsaan sadan joukkueen viestissä 53:s.