Fredo polki erikoispitkän pronssille

Suunnistuksen SM-kausi päätettiin sunnuntaina erikoispitkän matkan kilpailulla Haminan Vehkalahdella, eikä Paimion Rastin pienehkö iskujoukko joutunut poistumaan paikalta tyhjin käsin: Frédéric Tranchand nousi alun vaikeuksien jälkeen mitalitaistoon yltäen lopulta yhteislähtönä käydyssä kisassa pronssille.

Fredon uskoa koeteltiin jo ensi kilometreillä, kun mies rikottuaan kompassinsa ja loukattuaan silmäänsä lähti epähuomiossa ensimmäisellä hajontarastilla letkan mukana täysin väärän hajonnan suuntaan ja menetti aikaa useita minuutteja. Kun vielä kohdalle osui ensimmäisenä pisin hajonta, oli eroa kärkeen ensimmäisessä kartanvaihdossa peräti kahdeksan minuuttia.

– Se oli henkisesti kova paikka, ja aloin jo asennoitua loppuun pelkkänä pitkänä harjoituksena. Motivaatio kuitenkin nousi, kun sain monta kovaa kaveria kiinni, ja pystyin nousemaan hyviin asemiin. Loppumatka oli kuitenkin kramppeineen ja energiahukkineen todella rankka, kertasi lopussa Angelniemen Ankkurin Miika Kirmulalle hopeakamppailun hävinnyt Fredo.

Hienosti taisteli myös Daniel Stenlund, joka vasta viimeisellä hajonnalla tipahti virheen seurauksena mitalitaistosta sijoittuen lopulta kuitenkin yhdeksänneksi. Seuran kolmas edustaja Sami Valkama ei tuntenut itseään kisassa aivan terveeksi ja joutui jättämään leikin kesken.

Naisten pääsarjassa Inga Dambe aloitti kilpailun erinomaisesti ja pääsi kahden kilpakumppanin kanssa koko muulta joukolta karkuun. Puolimatkassa askel alkoi kuitenkin painaa ja suunnistus sitä myötä muuttui hankalaksi, joten sijoitus tippui yksi kerrallaan. Inga taisteli loppuun asti sijoittuen 12:nneksi.

Sairasteluista vielä toipuva Emma Silvennoinen tunsi olonsa alusta asti voimattomaksi ja jätti kilpailun kesken kartanvaihdossa. Veteraanisarjojen ainoa PR-edustaja Helena Mannervesi oli D65-sarjassa kymmenes.

Kilpailukausi päätetään ensi lauantaina Halikko-viestissä, jossa Paimion Rasti lähtee puolustamaan viime vuotista voittoaan. Tiistaina 20.10. järjestetään avoin viestiharjoitus kaikille seuran jäsenille. Lisätiedot treenistä ja Halikko-viestistä löytyy kalenterista.