Fredric suunnisti erikoispitkän kuudenneksi

PR:n syksyn SM-mitaliputki ei aivan jatkunut kauden päättäneessä erikoispitkän matkan kilpailussa Hyvinkäällä lauantaina. Parhaiten ”legendaarisen” Kytäjän maaston superraskaat haasteet selvitti miesten pääsarjan kuudenneksi sijoittunut Fredric Portin. Yö- ja viestikultaa jo tänä syksynä napannut Fredric hävisi kultamitalisti Mårten Boströmille yhteislähtönä käydyssä reilun 2,5 tunnin kisassa noin kaksi minuuttia.

Daniel Stenlund oli mainiosti kilpailun 13. Vain kaksi sekuntia Fredricille hävisi Frédéric Tranchand, joka kuitenkin ulkomaalaisena suunnisti SM-kilpailun ulkopuolella.

Naisten pääsarjassa oltiin käytännössä mitalivauhdissa, mutta SM-säännöt ulkomaalaisten osalta estivät virallisen SM-sijoituksen tässäkin tapauksessa: PR:n venäläisvahvistus Nina Temjakova taisteli ykkössijasta loppuun asti taipuen viimein kolmanneksi 10 sekuntia SM-kultamitalisti Saila Kinnin takana, mutta SM-mitalia ei siis hänellekään kaulaan ripustettu. Inga Dambe jäi reilun kahden tunnin kilpailussa juuri kymppikärjen ulkopuolelle sijalle 11.

Nuorten puolella parhaiten jaksoi Niina Reponen, joka sijoittui D18-sarjan kahdeksanneksi. Matias Arola oli H17-sarjan 19:s. Ikäsarjoista kääräistiin saaliiksi yksi PR-plaketti: Airi Sipponen suunnisti D60-sarjassa kymmenenneksi.