PR-naiset kymmenenneksi 10MILAssa


Viikonloppuna suunnistetusta 10MILAsta oli mukavia kotiintuomisia, kun Paimion Rastin ykkösjoukkue kamppaili lauantai-iltapäivän naisten kilpailussa kymmenenneksi. Tällä kertaa aivan Tukholman pohjoispuolella Upplands-Brossa järjestetty suurtapahtuma käytiin komeassa kevätsäässä ja osin yllättävänkin vaativissa maastoissa, joissa etenkin miesten kilpailussa nähtiin lukuisia virheitä.

Hieno joukkuesuoritus menestyksen tae


Naisten avaaja Nina teki hyvää työtä ja vaihtoi viidentenä aivan kärjen kannassa. Kaiken kokenut ja aikanaan voittanutkin Vroni nosti PR:n toisen osuuden aikana jo kärkeen, mutta selkeä virhe osuuden loppupuolella venytti eron ykköseksi nousseeseen Tampereen Pyrintöön miltei kahteen minuuttiin. Kolmannella osuudella ison tason noston täksi kaudeksi tehnyt Saara teki kovassa paikassa loistavan suorituksen päästen jo aivan kärjen tuntumaan, mutta lopun pienen virheen seurauksena ero vaihdossa oli jälleen yli kaksi minuuttia.

Viime ajat sairastellut Laura joutui taipumaan hieman vauhdissa nelososuuden nopeimmille, mutta piti kuitenkin virheettömällä suorituksella PR:n vaihdossa sijalla 9. Ankkuri Inga ei ollut aivan terävimmillään ja teki lisäksi pari hitaampaa reitinvalintaa, joten kärkikamppailun haastajaksi ei tällä kertaa noustu. Juuri edeltä hylättiin kisan jälkeen ruotsalainen OK Linné, joten PR nousi lopputulosten kymmenenneksi.

- Odotin ja toivoin hyvällä suorituksella sijoitusta viiden parhaan joukkoon, mikä ei nyt aivan toteutunut. Kuitenkin erityisesti joukkueen kokemattomammat vetivät sen verran hyvät juoksut, että olen ilman muuta tyytyväinen, iloitsi joukkueenjohtaja Satu.
Naisten voittoon suunnisti jännittävän ankkuriosuuden päätteeksi Domnarvets GoIF Ruotsin Taalainmaalta.

Paimion Rastin kakkosjoukkue oli 350 joukkueen kisassa mukavasti sijalla 56. Joukkueessa juoksivat Emma, Eveliina, Henna, Hilla ja Salla. Kun otetaan vielä huomioon, että kolmosjoukkeessa juoksi “äitiyslomalta” paluuta tekevä Katri, voitaneen Venlojen viestistä odottaa kärkipään sijoja jopa kahden joukkueen voimin. Tvåmilassa kolmosjoukkueen tulos jäi tällä kertaa tulematta harmillisen väärän leiman takia.

Miesten puolella liikaa virheitä


Lauantai-illan hämärissä alkanut miesten viesti ei PR:lle tarjonnut vastaavanlaisia ilon aiheita, joskin muutama hyvä yksilösuoritus nähtiin. Juuso joutui ottamaan avauksessa muutaman koukun jääden kärkeen vajaat yhdeksän minuuttia. Kun Samikin jäi kakkososuuden nopeimmille saman verran ja vaihtoi sijalla 93, alkoi eroa olla liikaa taisteluun huippusijoista. Markuksen hyvän kolmososuuden jälkeen joukkue kulki sijalla 56.

Daniel ei kuitenkaan viestin pisimmillä, kuuluisalla långa natten -osuudella päässyt parhaimpiin letkoihin ja jäi täten huomattavasti kovimpien vauhdista. Långa nattenin tunnelmia GPS-toistona herättelevien kannattaa ehdottomasti huomioida OK Orionin hurjan yösuunnistusihmeen tekemisiä: http://www.tulospalvelu.fi/gps/2013TmilaH4/. Vaativassa, tasaisia ja “mitättömiä” paikkoja sisältävässä maastossa Oleksandr Kratov teki vain muutaman pienen epäröinnin. Vaikka Orion ei aivan kärkisijoista tänä vuonna taistellut, “ratkaisi” Kratov monelta seuralta podium-haaveet pois repimällä kakkosletkaan huiman 17 minuutin eron ja toisaalta samalla nosti mukanaan mm. Haldenin kärkiletkaan.

Joukkueen takuulla kokeneimman, Teron, viitososuus aamun sarastuksessa oli ehdottomasti joukkueen parhaita, ja tässä vaiheessa sijoitus oli 45.

Seuraavilla osuuksilla Toni, Jonathan ja Teemu tekivät kukin haastavassa maastossa selkeitä virheitä. Erittäin taitavalle Kimille tämäkin maasto sopi kuitenkin erinomaisesti: virheettömän juoksun tuloksena yksi 9. osuuden parhaista osuusajoista ja vaihtosijan nouseminen 37:nneksi. Erot venähtivät kisassa jälleen suuriksi, joten Fredric sai ankkurina tehdä maastossa pitkälti yksinäistä työtä. Miltei virheettömällä suunnistuksella hän pystyi kuitenkin kuittaamaan muutaman kilpakumppanin, ja loppusijaksi tuli näin 33.

Miesten viestin voitosta kamppailivat loppuosuuksilla yllätyksettömästi Kalevan Rasti ja Halden SK. Taistelu ratkesi vasta ankkuriosuudella Kalevan Rastille huippukuntoisen Thierry Gueorgioun napattua kiinni ja samalla jätettyä taakseen pahoin hyytyneen Haldenin Olav Lundanesin.

Kakkosessa 6 kokenutta ulkoilijaa


Kakkosjoukkeen rooli on yleensä ollut ns. kasvatuksellinen. Tänä vuonna vain moni nuori lupauksemme oli terveystilanteen takia kokonaan sivussa. Nuorta voimaa kakkosessa edustivat tänä vuonna vain Henkka ja Matias osuuksilla 1 ja 6. Muutoin viestin viennistä vastasivat "selviytymistaktiikalla” liikkeellä olleet kokeneet kuntoilijat: Antti Veijalainen (2. osuus), Janne Virtanen (3.), Jukka Oksa (4.), Hannu Hjelm (5.), Toni Närvä (7.), Satu Tahvonen (8.) ja Matti Tahvonen (10.). Inga paikkasi poisjääntejä nakuttamalla aamulenkkinä yhden joukkueen parhaista suorituksista yhdeksännellä osuudella.

Kakkosen loppusija oli lopulta 137.