Onnistunut viikonloppu PR:n juoksijoille!

Viikonloppuna käydyissä kisoissa saatiin seuralla monta hyvää sijoitusta. Lauantaina Kim Fagerudd vei ylivoimaisesti voiton kotiin Pohjanmaalla IK Kronanin kansallisessa kisassa Kruunupyyssä. - Pummasin puoli minuuttia kahdella viimeisellä rastilla, Kim totesi.

Sunnuntaina Pargas IF järjesti Saaristorastit, missä Paimion Rastilla oli 28 ilmoittautunutta. Voittoa meille tuli molemmissa pääsarjoissa. Inga Dambe oli nopein naisten sarjassa, kolme minuuttia ennen toisella sijalla oleva Katri Lindeqvistä. Miehissä Paimion Rasti otti kolmoisvoiton, kun Fredric Portin oli nopein ennen Matti Tahvosta ja Markus Lindeqvistiä. Tommi Reponen pärjäsi myös hyvin ja oli samassa sarjassa viides. Myös H35-sarjassa saatiin seurallemme voitto, kun Jaakko Röytiö oli nopein 5,5km mittaisella radalla.

Nuorten sarjoissa Sebastian Fingerroos oli 4. H12-sarjassa. D16-sarjassa Niina Reponen pärjäsi hyvin ja sijoittui toiselle sijalle. H18-sarjassa Jere Sipponen oli toinen, vaan viisi sekuntia voittajan perässä. Janne Holmijoki pärjäsi samassa sarjassa hyvin ja sijoittui kolmanneksi.

Ensi viikonloppuna seuran nuoret osallistuu Särkänniemi-suunnistukseen, missä myös seuramme huiput juoksee Huippuliiga-osakilpailun.