Mitali- ja metallisadetta SM-pitkältä

Ryhmä 1:n kilpailu suunnistettiin Askolassa sateisessa säässä. Tulosten valossa päivä oli PR:lle kuitenkin aurinkoinen.

Ingalle kultaa
Inga Dambe suunnisti Suomen mestariksi pitkän matkan kilpailuissa Askolassa. Inga ohitti kilpailua alkumatkan johtaneen KooVeen Merja Rantasen puolen tunnin suunnistuksen kohdalla ja piti johtopaikan maaliin saakka. Eroa maalissa oli 53 sekuntia. Kolmanneksi suunnisti hyvän syysvireen löytänyt Lynxin Anne-Mari Leskinen.

Emmalle hopeaa
Emma Silvennoinen oli päivän paimiolaisyllättäjä. Emma suunnisti huolellisesti ja lähes virheettömästi sijoittuen hienosti hopealle D17 sarjassa, jossa voiton vei reilun minuutin erolla MS Parman Reeta Rantanen. Emma on ollut aiemmin monesti lähellä plakettisijaa ja kymmenen parhaan joukkoon sijoittumista. Tutuksi tullut 11 sija vaihtui kertaheitolla mitalisijaksi.

Plaketteja
Sarjassa H17 Janne Nieminen oli mitalivauhdissa ja johti kisaa vähän ennen puolimatkaa. Pitkä rastiväli ei onnistunut toivotulla tavalla ja ote mitaliin kirposi. Tommi Reposen alkumatkaa hidastivat pienet virheet, mutta loppumatka sujui vauhdikkaammin. Loppulenkillä Tommi nousi Jannen ohi kuudenneksi, Jannen sija oli 7.

H21 sarjassa Kim Fagerudd taisteli sijalle 8. Alkumatka sujui hieman vaisummin, mutta Kim kohensi sijoitusta matkan edetessä.

H16 sarjassa Jere Sipponen saavutti ensimmäisen henkilökohtaisen SM-plakettinsa kesäsuunnistuksessa ollen 10.

Lähelle plakettisijoja ylsivät Satu Tahvonen D21 sarjassa 11., Markus Lindeqvist H21 sarjassa 12., Henri Kalve H18 sarjassa 15. ja lauantaina karsintasarjan voittanut Teemu Väre H21 sarjassa 19.


Ryhmä 2:n kilpailut suunnistettiin Ilmajoella.

Terolle kultaa
Tero Heikkilä voitti H40 sarjan Suomen mestaruuden. Tero oli koko kisan ajan mitalivauhdissa. Radan keskivaiheilla ollut pitkä rastiväli tuotti pieniä vaikeuksia ja sijoitus vaihtui kolmanneksi. Loppuradan sujuessa hienosti Tero vei voiton 50 sekunnin erolla Risto Haikoseen.

Ryhmä 2:n kilpailussa palkitaan kuusi parasta. Lähelle palkintosijoja suunnistivat Heikki Pajunen H60 sarjan 10., Arto Lassila H80 sarjan 10., Eija Sipponen D40 sarjan 11., Helena Mannervesi D60 sarjan 12., Airi Sipponen D55 sarjan 14. ja Kaisu Hellström D60 sarjan 21.


Kuvia kuvapankissa.