Jukolan Viesti 2015 Paimiossa

Jukolan ja Venlojen viestin järjestelyoikeudet vuodelle 2015 on myonnetty Paimion Rastille ja Turun Suunnistajille. Tapahtuma juhlistaa mukavasti PR:n 30-vuotisjuhlavuotta.

Tämä maailman suurin viestisuunnistustapahtuma on suurten lukujen kisa. Tänä vuonna Tampereen Teiskossa Venlojen viestiin osallistui 971 4-henkistä naisjoukkuetta ja Jukolan viestiin 1454 7-henkistä joukkuetta. Yhteensä yli 14.000 kilpailijaa. Suurin osa heistä ei kamppaillut voitosta vaan pyrki voittamaan itsensä. Luku on viime vuosina ollut kasvussa. Entäpä runsaan kuuden vuoden kuluttua? Katsojia ja huoltajia tapahtuma kerää paikalle arvion mukaan ainakin saman verran.

Järjestelyihin tarvitaan vähintään 1500 talkoolaista. Ilman talkoolaisia ei tämän tapahtuman järjestäminen ole mahdollista. Vaikka tapahtumaan on aikaa vielä yli kuusi vuotta, ovat järjestelyt jo alkaneet. Hakemusvaiheessa on laadittu tarkat suunnitelmat monesta kisaan liittyvästä asiasta. Nyt pikku hiljaa aloitetaan niiden käytännön toteutus.

Jukola on suunnistettu Paimiossa jo kahdesti aikaisemmin. Vuonna 1972 Turun Suunnistajat järjesti tapahtuman kisakeskuksen ollessa Mäntyrinteen hiekkakuopilla. Paimion Rasti ja Sauvon Urheilijat toteuttivat yhteistyössä vuonna 1993 Paimio-Jukolan Paimion keskustan, Vistan, tuntumassa Hanhijoen peltoaukeamalla.

Seuraavan kerran Jukolan viestiin kokoonnutaan kesällä 2009 Mikkelissä. Sen jälkeen ennen Paimiota viestiä suunnistetaan Hyvinkäällä (2010), Virolahdella (2011), Vantaalla (2012), Jämsässä (2013) ja Kuopiossa (2014).