SM-viesteistä naisille kultaa, miehille ja 16-pojille hopeaa sekä D55-naisille pronssia !

PR:n SM viestimitalistit 2008


Rastilaiset panivat syysauringon tavoin parastaan 1-ryhmän viesteissä Hyvinkäällä. Satu, Inga ja Katri ottivat omansa ja uusivat viime vuoden kultansa, vaikka Asikkalan Raikas lopussa pääsikin uhittelemaan minuutin päähän. Myös miehet taistelivat hienosti vaativilla radoilla joutuen lopussa taipumaan ainoastaan Rajamäen Rykmentille. Näin pienenä hyvityksenä Tiomilan ja Jukolan lieville epäonnistumisille Magnarin, Frankin, Kimin ja Markuksen kaulaan lyötiin hopeiset mitalit. Mitaleiden ulkopuolella miesten kakkonen sijoittui varsin hienosti 19:nneksi. Eikä siinä todellakaan kaikki: Tommi, Jere ja Janne tsemppasivat upeasti ja johtivat 16-sarjaa melkein koko viestin ajan. Aivan viimeisillä rasteilla Rajamäen Rykmentti pääsi kuittaamaan ohi ja ottamaan päivän toisen mestaruutensa, mutta poikien hopean myötä Paimion Rasti otti siis SM-kauden päätteeksi kolme viestimitalia.

Tässä Kunnallislehden uutisointia:

“Paimion Rastille kultaa ja hopeaa SM-viestistä

Paimion Rasti kääräisi upean saaliin suunnistuksen SM-kilpailut päättäneessä viestissä Hyvinkäällä sunnuntaina. Naiset uusivat äärimmäisen vaativassa kilpailussa viimevuotisen mestaruutensa, miesten ja 16-vuotiaiden poikien joukkueet ylsivät hopealle.

Naisten joukkue oli täsmälleen sama kuin viime vuonna. Satu Tahvonen aloitti viestin erinomaisesti, ja toisella osuudella Inga Dambe nousi parin minuutin kaulalla kärkeen. Ankkuri Katri Lindeqvist teki miltei virheetöntä työtä. Asikkalan Raikkaan maailmanmestari Minna Kauppi nousi minuutin päähän Katrista, mutta ei pystynyt lopulta uhkaamaan Paimion Rastin SM-kultaa.

– Tein virheen ja paine tuntui jo nousevan, mutta hermo piti kuitenkin hienosti maaliin asti, iloitsi kesällä viestin maailmanmestaruuttakin juhlinut Lindeqvist.

Miesten viestissä Mats Dahlén teki varman aloituksen, ja toisella osuudella MM-mitalisti François Gonon tykitti aivan kärjen tuntumaan. Kolmososuudella Kim Fagerudd kiskoi puhtaalla juoksulla Paimion viher-puna-valkoiset värit puolen minuutin kärkeen. Ankkuriosuudella Tuomas Tervo karkasi muilta ja vei Rajamäen Rykmentin selvään voittoon. Paimion Markus Lindeqvist teki tiukassa paikassa upean suorituksen pitäen muut maajoukkuemiehet takana ja saattoi näin tuulettaa muun joukkueen kera SM-hopeaa.

Myös 16-vuotiaat pojat pääsivät mitalin makuun. Tommi Reponen, Jere Sipponen ja Janne Nieminen suunnistivat miltei koko viestin ajan kärjessä, kunnes aivan lopussa Rajamäen Rykmentti nousi ohi ja voittoon. Mitali on pitkään aikaan ensimmäinen Paimion Rastille viestissä nuorten sarjoissa. 20-vuotiaiden poikien sarjassa Paimion Rastin sijoitus oli 11.
”
Kuvapankissa nyt lisää kuvia SM-viestin tunnelmista.

Mitaleitta ei jääty kakkosryhmän kisoissakaan. Airi Sipponen, Kaarina Karjalainen ja Helena Mannervesi suunnistivat tasaisen viestin ja kuittasivat kotiinviemisiksi pronssiset mitalit D55-sarjasta. Kultaan jäi eroa vajaat kolme minuuttia mutta hopeaan vain parikymmentä sekuntia. Nyt kuvapankissa kuvia myös kakkosryhmän mitalisteista.