VOL 2008

Valtakunnallinen oravapolkuleiri eli VOL -leiri tarjoaa 15 - 16 -vuotiaille nuorille mahdollisuuden hioa suunnistustaitoaan osaavien ohjaajien opastuksella. Monipuolisten taitoharjoitusten lisäksi leiriläiset saavat tietoa fyysisestä harjoittelusta. Leiripäivien ohjelmaan sisältyy paljon erilaisia leikkimielisiä kisailuja ja luentoja. Leiriviikon aikana nuorilla on mahdollisuus tutustua eri puolilta Suomea tuleviin samanikäisiin nuoriin.

Ensimmäinen valinta kesän 2008 VOL-leireille on tehty. Valinnat leirille on tehty vuoden 2007 loppurankin perusteella siten, että 16-sarjasta on valittu vuonna 1992 syntyneistä 60 parhaiten sijoittunutta tyttöä ja 70 parhaiten sijoittunutta poikaa. Lisäksi on valittu jokaiselta alueelta yksi seuraavana listalla oleva vuonna -92 syntynyt tyttö ja poika.

Lisävalintoja tehdään 18.5. SM-erikoispitkien matkojen jälkeen ajettavalta on line –rankilta, josta valitaan H/D16-sarjasta vielä 10 vailla paikkaa olevaa tyttöä ja 15 poikaa. Tuo erikoispitkän matkan SM-kisa suunnistetaan Suomusjärvellä.

Varsinais-Suomen nuoret leireilevät 23.-27.6.Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla yhdessä Etelä-Pohjanmaan, FSO:n, Kainuun, Lapin, Keski-Pohjanmaan, Satakunnan ja Savo-Karjalan nuorten kanssa.

Paimion Rastista ovat paikan 1. valinnassa saaneet Sanna Helin, Emma Silvennoinen, Janne Nieminen ja Tommi Reponen.