Hanneli suunnittelee nuorten omaa toimintaa

Suomen Suunnistusliitto on vastikään perustanut nuorten tiimin puhumaan nuorten harrastetoiminnan asioista. Tiimin perustajajäsenet kokoontuivat ensimmäistä kertaa Rastitreffien yhteydessä 17.11.2007 päättämään ryhmän toiminnan pääpiirteistä.

Tiimin perustajajäseniä ovat Hanneli Salo Paimiosta, Annemari Riihinen Kuopiosta ja Markus Kallatsa Sodankylästä. Tiimin jäsenmäärää päätettiin suurentaa kahdeksaan, joten haettavaksi on julistettu viisi uutta paikkaa tiimiin.

Nuorten tiimin tehtävänä on mm. osallistua vuoden 2009 Turnaus-leirin suunnitteluun ja toimia linkkinä Suomen Suunnistusliiton ja seurojen välillä nuorten asioissa. Lisäksi tiimi pyrkii kehittämään uusia nuorten seuratoimintamalleja. Nuorten tiimi on myös erinomainen mahdollisuus saada nuorten ääni kuuluviin suunnistusasioissa.

Suomen Suunnistusliitto vastaa ryhmän kokoontumiskuluista. Kokoontumisia on noin neljä kappaletta vuosittain.