Power syysleiri

Powerit syysleirillä Rastituvalla 13-14.10.2007


Leirin aloitimme lauantai-illalla hienosti menneen Halikko-viestin jälkeen. Majoittumisen jälkeen ohjelmassa oli Matin pitämä tulevaisuus palaveri, jossa pohdittiin mennyttä vuotta ja kehiteltiin tulevaa. mannyt kausi todettiin hyväksi, ollaan menty eteenpäin ja tuloksen sen mukaisia. toki mukaan mahtuu pettymyksiäkin, mutta kuten yhdessä todettiin ens kauel tullaan.. Ruotsissakin. PRiNt-projekti haudattiin, mutta uutta kehitellään Nuorten Jukolan tiimoilta. Kapteeni äänestyksessä ylivoimaisilla äänimäärillä valittiin tyttöjen kapteeniksi Emma Silvennoinen ja poikien kapteeniksi Niko-Petteri Salo. Perästä kuuluu.. kuulemma.

Palaverin jälkeen pelattiin jalkapalloa yölamppujen valossa. Aikamoinen vipinä, huuto ja ennen kaikke nauru kentällä raikui, kun yritettiin löytää niitä oman joukkueen pelaajia. Sitten Tapsan lämmittämään saunaan. Tuovin ja Leenan Tortilla baari aukaisi ovensa hiukan yhdeksän jälkeen ja kyllä tortillat ja se hohdokas jälkkäri tekivätkin kauppansa. Vielä Jonnan ja Matin järjestelemää iltaohjelmaa teemalla yölampun valossa, niin koko joukko alkoi olla valmiina unten maille.

Sunnuntain aamupuuron jälkeen vaellusta pienryhmissä mukavassa syksyisesessä säässä. Vaelluksen jälkeen saunaan ja syömään. Loppupalaveria ennen vielä paikat kuntoon ja kohti uutta kautta.

Meillä kaikilla oli niin mukavaa….

Emma, Jonna , Sanna, Noora, Niina, Elina, Jaana, Tiia-Maria, Janne H, Lassi, Erno, Ilari, Teemu, Jere, Niko
Kauhan varressa Leena, Tuovi ja Kaija. Saunan lämmitti Tapsa ja ohjelmasta huolehti Matti.