Toni Kukkonen SM-pronssille

Suunnistuksen SM-erikoispitkät olivat jälleen nimensä mukainen koetus. Porvoossa sunnuntaina juostussa kisassa maastopohja oli raskas ja lämmin keli teki suunnistajien urakasta vielä hikisemmän.
Paimion Rastin parhaasta tuloksesta vastasi iloisesti yllättänyt Toni Kukkonen, joka suunnisti kolmanneksi H35 -sarjassa. Yhteislähdöllä käydyn kisan voittaja Raino Pesu käytti 18,1 kilometrin radalla aikaa 2.01 tuntia ja Kukkonen 6.40 minuuttia kauemmin. Nuorimpien ikämiesten sarja oli kovatasoinen. Tasosta kertoo se, että PR:n ykkösnyrkin Janne Virtanen sijoittui samassa sarjassa kuudenneksi.
- Alkumatkan tulin Jannen ja Marko Loukkalahden vanavedessä, joiden kanssa minulla oli sama hajonta. Kolmen vartin juoksun jälkeen kuulin yleisörastilla, että sijoitus oli kahdeksannen paikkeilla ja kärkiryhmä oli karannut. Koska kuusi saa palkinnon, niin ajattelin pistää kaikki peliin ja kiristin vauhtia. Sen jälkeen en muita nähnyt ja oli hienoa kuulla tulevansa maaliin neljäntenä, Toni kertasi hyvää loppuvetoaan. Kun kolmantena maaliin ennättänyt Tero Heikkilä hylättiin leiman puuttumisen vuoksi, nousi sijoitus vielä pykälällä pronssille.
- Kunto ei alkukaudesta ole ollut viime syksyn tasoa. Loppukevät on opettajan työssä stressaavaa aikaa, joten lenkit ovat jääneet vähiin. Siksi hyvä suunnistus ja jaksaminen loppuun asti olivat pienoisia yllätyksiä, Toni mietti palkinto kaulassa.

Muissa sarjoissa eivät paimiolaiset päässeet mitalien makuun. Miesten pääsarjassa 25,1 km:n matkalla Teemu Väre otti hyvän 12. sijan. Kultaa voitti Tampereen Pyrintöä edustava Jarkko Huovila. Viime vuoden hopeamiehen Markus Lindeqvistin matka päättyi tänä vuonna keskeytykseen. D60-sarjassa Helena Mannervesi monivuotinen menestyjä jatkoi takuuvarmoja suorituksiaan sijoittumalla kahdeksanneksi.