Suunnistusliitto satsaa huippu-urheiluun ja nuorisotoimintaan

Suunnistusliiton liittovaltuusto täsmensi syyskokouksessaan Helsingissä lajin strategiaa vuosille 2003-05. Strategialinjaukset tulivat ajankohtaisiksi mm. kansainväliseen arvokilpailukalenteriin liittyvien Kansainvälisen suunnistusliiton (IOF) päätösten takia. Tapetilla oli mm. huippu-urheiluun satsaaminen eri lajien kesken. Suunnistuksen asemaa liiton päälajina tullaan tulevaisuudessa pönkittämään. Hiihtosuunnistus kokee hienoista resurssiosuuden laskua. Pyöräsuunnistuksen osakkeet ovat sitä vastoin nousussa. Tavoitteena on myös ulkopuolisen rahoituksen tuplaaminen lähivuosien aikana.

Huippu-urheilun lisäksi huomiota tullaan kiinnittämään nuorisotoiminnan kehittämiseen.

Tulevina vuosina suunnistusliitto tulee hakemaan kaksia suunnistuslajien MM-kisoja järjestettäväksi Suomessa. Hiihtosuunnistuksen MM-kisoja haetaan vuodeksi 2005 ja pyöräsuunnistuksen MM-kisoja vuodeksi 2006.

Kansallisten kilpailujen järjestäjille halutaan antaa enemmän mahdollisuuksia profiloida tapahtumaansa haluamaansa suuntaan. Itse kansallisen kilpailun kestoa toivottiin pystyvän tiivistämään.