SM-yö lähestyy

Naisten mitalistit 2005 Satu ei pääse puolustamaan mestaruuttaan, vaan on järjestelytehtävissä (Kuva (c) Navi ry)

Paimion Rasti ja Sauvon Urheilijat järjestävät yhteistyössä yösuunnistuksen Suomen Mestaruuskisat syyskuussa. Kisat ovat ensimmäistä kertaa kaksipäiväiset, kun miesten H21-sarjassa on uusien mestaruuskilpailusääntöjen mukainen karsintakilpailu perjantai-iltana 22.9. Karsintakilpailu järjestetään keväisten Silja-rastien maastossa Paimion Tuuvalassa. Miesten finaalin ja muiden sarjojen mestaruudet ratkaistaan lauantai-iltana 23.9. Silloin kilpailukeskus rakentuu aivan Sauvon keskustaan. Maali on Seuralan kentällä ja kilpailumaasto on keskustasta Saustilaan päin. Samassa maastossa järjestettiin Isotonic-suunnistukset vuonna 1989. Seuralan kentän läheisyydessä on käytössä sisätiloina Seuralan talo ja Sauvon koulukeskus.

Kilpailun johtajana toimii Pentti Karru Sauvon Urheilijoista. Karsinnan radat laatii Markku Vesalainen. Lauantain kisan ratamestariryhmää johtaa Jouko Havia. Kartan päivitystyön ovat tehneet Janne Virtanen ja Anssi Saarinen. Kilpailun tekniseksi asiantuntijaksi on määrätty Raimo Hannukainen Kankaanpään Suunnistajista. Hän valvoo kisan järjestelyjä Suunnistusliiton toimeksiannosta. Ratavalvojaksi on kutsuttu Lasse Laine RastiPiikkiöstä.

Viime vuoden yösuunnistuksen SM-kisoihin Mäntyharjulla osallistui n. 1.200 suunnistajaa. Odotamme Sauvoon hieman suurempaa osanottajamäärää, ehkäpä 1.400. Sarjoja kisassa on 26, 16-vuotiaista tytöistä ja pojista H80-sarjan miehiin ja D70-sarjan naisiin.

Kisaorganisaatio rakentuu pääosin kevään Silja-rastien pohjalle täydennettynä Sauvon Urheilijoiden edustajilla.

Varaa jo nyt kalenterista aika SM-yöjärjestelyihin!