AM-pika Laitilassa

Valokuva
Ratamestari Jussi Elo ja aluemestari Markus Lindeqvist. Kuva: Laitilan Jyske
Paimion Rastin Markus Lindeqvist suunnisti miesten pääsarjan mestariksi Varsinais-Suomen pikakisoissa Laitilassa lauantaina. Voittomarginaali jäi alle minuutin suuruiseksi. Odotettu kärkinimi Markus Lindeqvist kellotti 52 sekuntia paremman ajan kuin Loimaan Jankon ikämiehiin jo lukeutuva Reijo Bister. Seuraaviksi sijoittuneet Suomusjärven miehet jäivät yli viisi minuuttia 4,1 kilometrillä.

- Aika tiukkaa oli, pikamatkan arvokisalle hyvin sopinut maasto. Parilla rastilla tuli pientä virhettä ja sijaintipaikan ihmettelyä, sanoi Markus Lindeqvist maalissa. Paimioon voiton vienyt mies oli pohdiskellut tovin kahdeksannen rastin sijaintia ja aivan lopussa 13. rastin jyrkänne piilotteli hetken hukassa. Suoritukseen kokonaisuutena hän oli hyvin tyytyväinen.

- Mitä pienipiirteisempi maasto, sitä parempi minulle. Ja pikamatkalla taidan muutoinkin olla parhaimmillani.



Naisten pääsarjan voitto meni Someron Tiina Väreelle. Kakkoseksi juoksi Paimion Heli Lyytikäinen, joka hävisi kullan vain 15 sekunnilla.



Pikamatkojen mitalit jakautuivat peräti 17 eri seuralle. Eniten mestaruuksia saavutti suurimmalla joukolla osallistunut MS Parma, yhdeksän kappaletta. Paimion Rastille ja Suomusjärven Sisulle molemmille neljä voittoa. Paimion Rastista aluemestareiksi kruunattiin Markuksen lisäksi Helena Mannervesi, Tommi Reponen ja Arto Lassila.