Paimion Rastin sivut uudistuneet

Paimion Rastin sivut ovat kokeneet uudistuksen. Uuden ulkoasun lisäksi sivuston rakenne on hieman muuttunut ja muutamia uusia alasivuja on perustettu.

Kuntosuunnistajille on nyt oma sivunsa, jonka kautta pääsee Peimarin Rastien sivulle, kuntosuunnistajille tarkoitettuun kalenteriin sekä Kuntovenlojen sivulle. Seura -sivu on korvannut Yleistä -sivun. Seura -sivulla on tietoa seurasta, historiaa, johtokunnan päätöksiä ja yhteystiedot. Myös seuramaja Rastitupa on saanut sivunsa, joita tullaan vielä kehittämään.

Etusivu on myös muuttunut. Paimion Rasti tarjoaa -laatikko on seuran omien tapahtumien markkinapaikka, jossa Silja-rastit, Peimarin Rastit ja esimerkiksi seuran tarjoamat harjoituspaketit pääsevät esiin. Kalenterissa -laatikkoon poimitaan automaattisesti kuusi ajankohtaisinta tapahtumaa tapahtumakalenterista. Tuttuun tapaan uutispalstan tärkeimmät uutiset poimitaan myös etusivulle.

Rastin sivuja on edelleen mahdollista päivittää helposti netin kautta. Varsinkin valiokuntien toivotaan olevan aktiivisia omien asioidensa tiedottamisessa niin kalenteriin kuin uutispalstalle. Niin valiokuntien kuin ryhmien yhteyshenkilölle voidaan antaa tunnus ja salasana, joilla tiedon lisääminen on mahdollista. Ja jos on ilmaantunut tarvetta päivityskoulutukseen, niin asiasta voi ottaa yhteyttä tiedotusvaliokuntaan.

Palautetta nettisivuista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen webmaster ät paimionrasti.fi.