Paimion Rasti sai valtakunnallisen Hyvä seura -palkinnon

Paimion Rasti oli yksi SLU:n ja Wihurin Hyvä seura -palkinnon saajista. Vuosittain jaettava Wihuri-pääpalkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa, minkä lisäksi jaetaan 5 valtakunnallista ja 17 maakunnallista palkintoa.

Pääpalkinnon sai yleisseura Kangasniemen Kalske. Paimion Rasti sijoittui valtakunnallisten palkinnonsaajien joukkoon yhdessä Nurmeksen Sepot ry:n, Myllykosken Pallo -47 ry:n, Poseidon ry:n ja Seinäjoen Taitoluistelijat ry:n kanssa.

Paimion Rasti on ensimmäinen valtakunnallisella palkinnolla palkittu suunnistuksen erikoisseura. Lauantaina Paimion Rastin johtokunnan jäsen Arto Aakula otti seuran puolesta palkinnon vastaa SLU:n Hyvä seura -ristailyllä. Kulunut kausi on ollut toimintaa täynnä. Keväällä Silja-rastit olivat Suunnistuksen Huippuliigan ensimmäinen osakilpailu, joka myös televisioitiin. Kesällä alkoi Suunnistusmatkailun ja -taidon kehittämishanke. Kesällä myös Paimion Rastista tuli talonomistaja, kun se osti Paimion kaupungilta Kevolan vanhan kyläkoulun. Koulusta rakennetaan talkoovoimin uusi seuratoiminnan keskus. Seurassa on myös tehty Hyvä seura -työtä, jonka tavoitteena on tarkastella seuran nykytilaa ja kehittää strategia tuleville vuosille.

Wihuri ja SLU jakoivat ensimmäiset Wihuri-palkinnot Hyville Seuroille vuosi sitten. Tuolloin pääpalkinnon sai Aavasaksan Urheilijat. Palkintojen tarkoituksena on nostaa esiin liikunnan myönteistä merkitystä ihmiselle ja koko yhteiskunnalle.

"Wihuri-palkinnot Hyville Seuroille innostavat ja tukevat seuroja ja seuratoimijoita onnistumaan tärkeässä tehtävässään lisätä suomalaisten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä liikunnalla.", SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen sanoo.

Palkintokriteereissä otetaan huomioon mm. seuran toiminta, joka perustuu jäsenistön valintoihin ja toimintaympäristön tarpeisiin. Kriteereissä muistutetaan, että Hyviä Seuroja on monenlaisia. Niitä löytyy niin lasten- ja nuorten, aikuisten, kilpaurheilun tai vaikkapa perheliikuntaan keskittyneistä seuroista. Hyvällä Seuralla on innostavat johtamis- ja toimintatavat ja sen toimintaa ohjaavat eettiset periaatteet - Hyvässä Seurassa on Reilu Peli. Hyvä Seura noudattaa tietenkin yhdistystoiminnan pelisääntöjä.

Yhteydenotot: seuran puheenjohtaja Juhani Harittu 040 703 1399 tai Antti Ryynänen 040 721 0837.


Wihuri-palkinto Hyvälle Seuralla 2004

Wihuri-pääpalkinnon lisäksi jaettiin 5 valtakunnallista ja 17 maakunnallista palkintoa.

Valtakunnallinen Wihuri-pääpalkinto (10 000 euroa)
Kangasniemen Kalske ry

Valtakunnalliset Wihuri-palkinnot (1000 euron lahjakortti)
Nurmeksen Sepot ry
Myllykosken Pallo -47 ry
Paimion Rasti ry
Poseidon ry (Vantaa)
Seinäjoen Taitoluistelijat ry

Maakunnalliset Wihuri-palkinnot (1000 euron lahjakortti)

IK Falken rf (Pedersöre)
Ruokolahden Raju ry
Juvan Naisvoimistelijat ry
Kannelmäen Voimistelijat ry
Hämeenlinnan Voimisteluseura ry
Otanmäen - Vuolijoen Seuraunioni ry
Kokkolan Suunnistajat ry
Ploki ry (Pihtipudas)
Vehkalahden Veikot ry
Woman Volley ry (Rovaniemi)
Lahjan Tytöt ry (Turku)
Noormarkun Nopsa ry
Ilmajoen Kisailijat ry
Lieksan Hiihtoseura ry
Oulun Voimisteluseura ry
Pallo-Kerho 37 ry (Iisalmi)
Asikkalan Taido ry