Finaali päätti viestiliigan

Viestiliigan päätösviesti Nousiaisissa näytti sujuvan paimiolaisittain hyvissä merkeissä. Ennen finaalia naiset olivat toisia ja miehet neljänsiä liigassa. Naisten voitto oli jo karannut TuSsille ja miehissä TuMe oli lähes varma ykkönen ja VeVe kakkonen. Paimion miehillä oli kuitenkin mahdollisuudet nousta Deltan ohi kolmanneksi. Ja niin näytti pitkään käyvänkin.

Naisten viesti lähti Paimiolta hyvin käyntiin. Mirkka Salmelinin ja Jaana Röytiön osuuksien jälkeen PR kiikkui kärjessä. Takaa-ajajat olivat kuitenkin iskuetäisyydellä. Liigassa kolmosena vaaninut PIF ajoi Yvonne Gunnellin voimin Katri Kerkolaa kiinni. Yleisörastilla radan puolessa välissä Katri oli pitänyt johtonsa, mutta ero kolmantena maastoon lähteneeseen Gunnelliin oli vain reilu puoli minuuttia. Toisena vaihtanut TuS oli jo jäänyt kärkikaksikon kelkasta. JRV oli noussut kolmanneksi. Viimeiselle rastille ehätti ensin Pargas IF:n värit. Täpärällä voitollaan PIF nousi kokonaispisteissä Paimion ohi liigan kakkoseksi. Eroa oli lopulta PIF:n ja Paimion välillä vain yksi vaivainen piste.

Paimion miesten osalta viesti näytti myös sujuvan odotetusti. Delta jäi toisella osuudella kauas taakse. Viimeiselle osuudella Teemu Väreen, Matti Tahvosen ja Markus Lindeqvistin alustuksen jälkeen PR pääsi sijalla viisi. Ero TuMen ja Rajamäen muodostamaan kärkikaksikkoon oli vain minuutti. Ankkuri Janne Virtasen mukana maastoon lähti viisi muuta joukkuetta. Odotettavissa oli siis kiivas viestin huipentuma. Takaa-ajajat eivät tavoittaneet kärjessä viillettäneitä TuMen Boströmiä ja Rykmentin Tervoa. Kaksikon voittokamppailu ratkesi vasta viimeisellä rastilla. Boström hairahtui väärälle puolelle lammikkoa, jonka päässä rasti sijaitsi. Myöhemmin kävi selväksi, että Boströmin virhe ja sitä kautta Rykmentin voitto oli kohtalokas myös Paimiolle.
Janne teki alkumatkasta reilun minuutin virheen. Angelniemi, Rasti-Kurikka ja Sipoo pääsivät karkuun. Näistä Angelniemen suoritus hylättiin leimantarkastuksessa. Paimion sijoitus oli lopulta viides. VeVe oli kuudes. Kun Delta sijoittui vasta 16:sta, näytti kolmas sija liigassa tulevan Paimiolle. Laskennan jälkeen kuitenkin varmistui, että Rykmentti oli voitollaan noussut PR:n kanssa tasapisteisiin. Tasatilanteessa ratkaisi finaalin sijoitukset, joten Rykmentti pääsi juhlimaan kolmatta sijaa. Paimio oli siis neljäs.

Paimion kakkosjoukkue oli Mika Mannerveden hyvän kolmannen ja Juha Suomisen neljännen osuuden jälkeen 14:sta. PR:n naisten kakkosjoukkue oli 12:sta.

Tiukassa sijakamppailussa Paimiolle jäi siis hienoisesti luu käteen. Naiset olivat kuitenkin sarjassa kolmansia ja miehet neljänsiä, joka on yhdessä loistava tulos. Samalla PR oli paras viestiliigaseura, jos lasketaan miesten ja naisten ykkösjoukkueiden sijat yhteen.
Tweet