HIIHTÄMÄÄN RUOTSIN BRUKSVALLARNAAN, 26.11.-6.12.2004

Paimion edustusryhmä järjestää ensilumen hiihtomatkan, johon kaikilla halukkailla on mahdollisuus osallistua. Paikka on todettu viime vuotisen leirin perusteella hyväksi hiihtopaikaksi.

Lähtö perjantaina 26.11. klo 21.45 SeaWindillä Turusta. Aamiainen laivalla sis. hintaan. Lauantaina aamulla klo 7.30 ollaan Tukholmassa, josta ajo Bruksvallarnaan, matkaa n. 570 km (lyhyempi ajomatka kuin esim. Paimiosta Ouluun).

Majoitus: 8 hengen mökeissä Bjärvbyn mökkikylässä. Mökeissä tasokas varustus: sauna, 2 kpl WC, tiskikone, TV ja video jne. Kauppa, ravintola ja hotelli ovat n. 1 km:n päässä majoituksesta.

Bruksvallarna on lumivarmimpia paikkoja joulukuun alussa. Latuja, lumensyvyydestä riippuen, on 60-70 km. Valaistua latua on n. 2 km. Otsalampun mukaan ottamalla voi myös iltasella hiihtää. Valoisaa on kuitenkin tuohon aikaan kohtuullisesti, koska ollaan noin Vaasan "korkeudella". Ladut käyvät korkeimmillaan n. 1 000 m korkeudessa merenpinnasta.

Paluumatka: Lähtö Bruksvallarnasta sunnuntaina 5.12. (aamupäivällä), iltalaivalla (klo 20.45) Tukholmasta Turkuun (klo 8.30). Aamiainen laivalla sis. hintaan. Paimiossa ollaan Itsenäisyyspäivän aamuna.

Matkan hinta: 200-220 euroa/henkilö riippuen lähtijöiden kokonaismäärästä. Majoitukseemme mahtuu 40 henkilöä. Hinta sisältää bussi- ja laivamatkat sekä majoituksen.

Tiedustelut ja varaukset:
Janne Virtanen, puh. 040 583 6950

Tilanne 7.11.2004: ilmoittautuneita yht. 30 henkilöä.

Linkkejä:
Bruksvallarna
Ramundberget
Naantalin Löylyn juttu v. 2003